POLIOTARINOITA
Invalidiliiton Käpylän Kuntoutuskeskus avattiin tammikuussa 1954 Kimmontiellä
Olin avajaispäivästä alkaen siellä nelisen kuukautta. Käpylään päästyäni hävisivät paperini ministeriöön ja silloinkin piti käydä melkoinen kirjeenvaihto, ennen kuin sain ilmaisen hoidon papereiden löydyttyä. Myöhemmin olen jatkuvasti joutunut olemaan "lakinainen" omien ja mieheni asioiden hoitamiseksi. On kirjeenvaihtoa Kelaan, Turun liikevaihtoverotoimistoon (autoverotus), lääninhallituksiin, tavallisiin verotoimistoihin ym. Vammaisen olisi hankittava sekä lakimiehen että lääkärin koulutus pystyäkseen elämään. Onneksi nykyään on vammaisjärjestöissä tarjolla entistä enemmän pätevää apua, paitsi lääkäriasioissa. Niissäkin on puolensa pidettävä.
Lääkintäväki ei erota vasenta ja oikeaa jalkaa ja kättä toisistaan ja muutakin harmia on. Toisaalta olen tavannut monta niin osaavaa ja miellyttävää ihmistä kaikilla viranomais- ja hoitotahoilla, ettei sitä ole todeksi uskoa. On kuin olisi enkeli puettu ihmisen vaatteisiin.
Käpylässä opin kulkemaan kahden pikkukepin avulla. Niitä käytin kunnes 1976 sain lisäavuksi pyörätuolin. Se oli tarpeen pitkillä käytävillä Ilmavoimien Teknillisessä Koulussa. Syksyllä 1988 tuli käyttööni keppien sijaan kolmipyöräinen kävelyteline eli rollaattori. Parin viime vuoden aikana sen käyttö on vähentynyt, koska parempi vasen käteni väsyy sillä liikkuessani. Pyörätuolin käytössä on pulmana, etten itse saa sitä autoon enkä pois. Minulla onkin kaksi pyörätuolia, toinen kotona ja toinen autossa. Apuna on usein ystäviä tai pyydän apua kadulla liikkuvilta.Ammatinvalinta hakusessa
Minulla oli ennen sairastumista tarkoitus lähteä syksyllä 1951 emäntäkouluun ja sen jälkeen pyrkiä kotitalousopettajakouluun. Keskikoulun viimeisellä luokalla keskusteltiin jatkokoulutuksesta. Sanoin oman toiveeni ja lisäsin, etten ikinä halua konttoriin. Sitä sanaa ei sano, jonka syö. Tein myöhemmin toimistotöitä 32 vuotta.
Kaija toimi pari vuotta epäpätevänä opettajana kotinsa lähellä Kiuruvedellä ja kävi kauppaopiston ylioppilasluokan toimien vähän aikaa pankissa ja päästen normaaliin ikään Kelalta eläkkeelle. Nyt vanhemmalla iällä Kaijalla on keppi apuna.
Vammaisena ammatin saanti olikin kiven takana. Oli olemassa vain ompelijoiden tms. ammattien koulutuspaikkoja vammaisille. Myöhemmin tuli kauppakoulu, sitten kauppaopisto jne. Niinpä hain ompeluoppiin, joissa sisäoppilaitoksina asunto ja ruoka oli turvattu.
Olin viikon Työterveyslaitoksella kokeissa. Seurauksena tuli Invalidien ammattikoulusta kirje, jossa mainittiin mm: ".. ettei sosiaaliministeriö ole halukas hyväksymään koulutustanne täällä tapahtuvaksi, koska Teillä ministeriön käsityksen mukaan on edellytykset vaativaankin henkisen alan koulutukseen ja toisaalta mahdollisuutenne ompelijana ovat vammannekin huomioonottaen rajoitetut. Ette tule missään tapauksessa pääsemään käsityöseminaariin. Koettakaa keksiä itsellenne sopiva koulutusala..." Tämäkin vastaus tuli vasta, kun olin useaan kertaan kirjoittanut ministeriöön ja Invalidien ammattioppilaitokseen Järvenpäähän.
Kauppaopistoon ja työhön
Minut huolittiin 1955 "kokeeksi" kauppaopistoon, jonne äiti talutti minut ja myöhemmin vielä työhön 11 vuoden ajan. Matkat yhteen suuntaan oli yli kilometri. Ostin asunnon velalla ja kun se tuli maksetuksi, ostin auton. Työpaikkani oli Saastamoinen Yhtymä Oy Tukkuliikkeen pääkonttori. Siihen aikaan työnantajat ilmoittivat tarvitsevansa niin ja niin monta kesäapulaista. Rehtori valitsi ja lähetti jokaiseen pyydetyn määrän. Näin jouduin tulevaan työpaikkaani. Ennen minua opistossa oli ollut vain hyvin lievästi vammaisia oppilaita, siksi minut otettiin "kokeeksi".
Ihan itsekin ihmettelen, miten hyvin olen polioni kanssa työssä selvinnyt. Oikeassa kädessäni vain sormet ja ranne toimivat normaalisti. Käsi ei nouse kyynär- eikä olkapäästä, joka on lisäksi poissa paikaltaan. Konekirjoituksen opettajan neuvosta laitoin kaulaan alapäästä kiinni sidotun huivin. Sitten käsi lenkkiin ja kirjoittamaan. Siihen aikaan ei ollut sähkökoneita eikä tukilaitteita. Oikea ranne lepäsi koko ajan koneen etureunalla. Menin Saastamoiselle vakityöhön 1957. Heillä oli toimistokone-osasto ja siellä yksi monta vuotta ostajaa odotellut sähkökirjoituskone. Se annettiin käyttööni. Minulle on järjestetty molemmissa työpaikoissani todella hyvät esimiehet ja työtoverit. Olen kiitollinen tästä huolenpidosta.
