POLIOTARINOITA
Vierailijoita ja muuta ohjelmaa
Saatuamme luvan lukea totesimme, ettei siitä tahdo tulla mitään. Emme jaksaneet pitää kädessä edes A4-kokoista paperia, vähäkin lukeminen aiheutti silmäsäryn. Vähitellen tilanne parani ja lähtiessämme koteihimme 24. marraskuuta olimme ehtineet lukea johtajattaren kaikki kirjat ja osan apteekkari Iivari Hyvärisen kirjoista.
Oltuamme Rokkolassa neljä viikkoa saimme luvan kirjoittaa kirjeitä. Kerran yritettyään Kaija sanoi: ei ole niin tärkeitä asioita, että kirjoittaisin, tämä saa jäädä. Minulla oli vielä vaikeampaa, sillä oikean käteni kyynärpää ja olkapää eivät toimineet. Onneksi ranne ja sormet pelasivat, vaikka kesti aikansa niiden toipua. Sormetkin olivat turvonneet. Alussa kirjoitin paksu lampaanvillakäsine kädessä, muuten kynä putosi sormista. Aluksi kirjoitimme molemmat selällä maaten. Pian Kaija huomasi osaavansa taidon paremmin istuallaan.
Kuuden ensimmäisen viikon ajan vieraat saivat tyytyä seurustelemaan avatusta ikkunasta ulkoa käsin. Saimme paljon suklaata mutta se ei maistunut meille. Suklaalaatikot olivat pöydällä ikkunan edessä ja 13 -vuotias sisareni Ulla kurkotti sisään ja söi suklaat. Ulla kävi kahden ensimmäisen viikon ajan joka päivä pyörällä kotoani, josta oli kirkolle 15 km.
Kaija oli ollut kesän Lapinlahden Apteekissa aikomuksena opiskella eteenpäin mutta polio muutti suunnitelmat. Kaija oli kai saanut tartunnan kotikunnastaan vanhempiensa luona vieraillessaan kotona joka pyhä sen kesän ajan. Kaijan työnantaja apteekkari Iivari Hyvärinen kävi hyvin usein katsomassa. Iivari oli puhunut johtaja Anna Mäkelälle, että Kaija ja minä vaikutamme hyvää toisillemme, kun olemme niin erilaisia; toinen vakava ja hillitty ja toinen iloinen ja hilpeä. Sitä mukaa kun Kaijan mieliala nousi, minun laski. Näin säilyi tasapaino huoneessamme. Olen aina löytämässä hyviä asioita toisille, mutta myös itselleni.
Joskus oli mukana Hyvärisen rouva ja useammin tytöt Kaisu ja Vuokko. Myös Kaijan työtoverit kävivät, samoin meidän kummankin poikaystävät ja tutut tytöt sekä tietenkin sukulaiset.
Monenlaista hassua sattui. Kerran eräs iisalmelainen laulajatar vieraili kirkonkylällä ja kunnalliskodissakin, jossa hän oli juhlasalissa esiintynyt. Emme tienneet tästä mitään. Rouva tuli huoneeseemme huoltolautakunnan puheenjohtaja Erkki Kangasahon kanssa. Hän ei esitellyt rouvaa eikä itseään. Kaija luuli, että he ovat minun vieraita ja minä luulin Kaijan vieraiksi. Ensin olimme kaikki hiljaa. Sitten hoksasin pyytää heidät istumaan. Rouva ei laulanut meille, koska juuri silloin radiosta tuli hyvää musiikkia ja hän oli samana päivänä laulanut jo niin monessa eri paikassa.
Tämä Erkki oli hyvin naismaisen oloinen ja nauroi paljon, niin että ihan hytkyi. Meidän oli vaikea olla ettemme olisi purskahtaneet nauruun. Erkki kävi myöhemminkin ja taas saimme varoa nauruhermojamme. Hän oli kyllä muuten oikein hyvä juttelemaan. Totesimme, ettei hän meitä esimerkiksi aviomiehenä kiinnostanut.
Luimme toistemme kirjeet. Sisareni Maija oli lukiossa Porvoon Naisopistossa ja asui jonkin aikaa samassa huoneessa Armi Kuuselan kanssa. Maija kirjoitti joka päivä kirjeen meitä ilahduttaakseen. Hän myös lähetti kolme vesivärityötään tauluiksi seinillemme.
Marraskuun alussa aloitimme neulontaharjoitukset. Tämäkin tapahtui selällään maaten. Piakkoin Kaija neuloi paremmin istualtaan. Ehdin neuloa Rokkolassa nilkkasukat. Kotona virkkasin talven mittaan kaksi isoa sängynpeittoa kalastajalangasta selälläni maaten.
Meitä palelsi jatkuvasti, vaikka yötä päivää oli jalassa pitkät sukat ja nilkkasukat sekä villalankakäsineet. Kun kirjoitan tätä puhtaaksi 2006 ja yhä yösukkinani ovat oikeasta villalangasta neulotut tavallista pitemmät nilkkasukat.Lapinlahden kunnalliskodilla vietettiin joka vuosi elonkorjuujuhlat. Juhla sattui ollessamme Rokkolassa ja meidätkin vietiin sinne. Tilaisuus oli kaikin puolin hyvä, oli maittavaa ruokaa, ohjelmaa ja lopuksi tanssia. Meitä huvitti pari mielisairaala-puolen hoidokkia, kun heidän potilastovereistaan kaksi naista tanssi keskenään ja nämä toiset nauroivat: katsokaa kun hullut naiset tanssii keskenään. Niihin aikoihin oli kaikissa kunnalliskodeissa mielisairasosastot eristysosastoineen vaikeimmin sairaille.
