POLIOTARINOITA
Pikku hiljaa jalkeille
Töittensä jälkeen illalla Kaarina ja Elina voimisteluttivat meitä tri Ryynäsen antamien ohjeiden mukaan ja opettivat kävelyn alkeita ollen toinen toisessa käsikynkässä kiinni. Minun vasenta jalkaani piti vasemmassa käsipuolessa kiinni olevan tyrkätä omalla jalallaan eteenpäin. Oikea jalka osasi itse liikkua. Terttukin voimistelutti kerran päivässä, mutta kävelyyn olisi tarvittu toinen. Johtajatar kyllä sanoit tulevansa toiseksi, kun vain sanotaan.
Seisoin ensimmäisen kerran 2.11.1951 kahden henkilön avustuksella. Minä seisoin oikean jalan varassa, sillä vasen ei suostunut yhteistyöhön. Hädin tuskin kaksi minuuttia kestimme seisaalla. Ensimmäisen saunareissun päivänä 9.11.51 Kaija sai itse siirrettyä molempia jalkojaan.
Vasta kesällä 1952 vasen jalkani oppi hivenen itse siirtymään eteen päin. Toinen vaikeus oli, että vain kantapää pysyi maassa ja varpaat nousivat ilmaan. Tähän tuli apu kengistä. Kaijan serkku Aatto asui lähettyvillä ja hän kävi usein ja käänteli meitä, liikutteli jalkoja ja käsiä ja opetti seisomista. Tosin en vieläkään osaa seistä ilman tukea, vaikka olen opetellut nyt jo 55 vuotta.Hiukset lyhyeksi ja treenaamaan
Pyysimme useita kertoja Terttua leikkaamaan hiuksiamme mutta turhaan. Sitten Elina leikkasi ne. Makasimme "parturissa" mahallamme sängyn reunalla ja sitten Elina leikkasi meille otsatukat. Kun Lepolan mummo eli isäni äiti tuli seuraavan kerran käymään, hän piti sopimattomana ja joutavana otsatukkaa. Ei sentään kovin pahasti moittinut. Meidän tilanteessamme oli taatusti käytännöllisempi mahdollisimman lyhyt tukka.
Kaijan vatsan alettua toimia lääkkeillä ja minun ollessa edelleen ruiskeitten varassa, oli meillä monta hauskaa hetkeä. Lääkkeiden vaikutus ilmeni miltei aina illalla. Sinä syksynä oli tavattoman kauniit kuutamoillat, miltei näki lukea. Viisastelimme kuun vaikutuksesta, joka voi olla muukin kuin romanttinen. Koska Helga ei ollut enää meillä, huutelimme Elina apua! Kaarina apua! Heitä huusimme myös kääntämään, jos emme itse onnistuneet. Voimme silloin jo, jos olimme oikeassa asennossa sängyn reunoista ja patjasta kiskoen vaihtaa asentoa. Vieläkin minulla on vaikeata päästä oikealle kyljelleni.
Kaija keksi meille kuntoutusavun naruista. Hänen kohdallaan narut toimivatkin paremmin, kun sekä molemmat kädet että jalat toimivat. Minun oikealla kädelläni ei voinut liikutella jalkaterään sidotulla narulla jalkoja lainkaan. Lisäksi vasen jalkani koukkuasentoon vedettynä retkahti koko ajan ulkosivulle ja tuntui kuin lihakset repeäisivät. Vasenta jalkaa en myöskään saanut ojennettua suoraksi. Tilanne on vieläkin osittain sama.
Terttu arveli, että jos olisimme miehiä, harjoittelisimme enemmän ja paranisimme nopeammin. Me taas ajattelimme, jos olisimme miehiä, niin Terttu kohtelisi meitä paremmin.
