POLIOTARINOITA
Eevan tarina
Mukana on myös palasia huonekaveri Kaijan ja aviomies Ollin tarinoista
Pirssillä lääkäriin ja eristykseen Rokkolaan
Kun en alkanut kotona selvitä "lenssusta" ja kun oikea käteni ja jalkani eivät enää toimineet enkä päässyt istualleni, kutsuttiin Viljami Tiikkaisen pirssi ja minut vietiin kirkolle lääkäriin. Nuori sijaislääkäri Heljä Toivinen kyseli ja totesi sitten minun saaneen lapsihalvauksen. Hänen ehdotuksestaan minut vietiin kulkutautisairaalaan "Rokkolaan", joka oli saanut nimensä vesi-, tuli ja vihurirokoista.
Sain polion mitä todennäköisimmin Rengosta. Vanhin sisareni asui siellä ja olin hänen luonaan viikon verran pari viikkoa ennen sairastumistani. Renko on paikka, jossa poliota oli esiintynyt useita kertoja. Kiuruvedellä on kyliä, joissa poliota oli ollut aiemminkin. Lapinlahdelta tiesin vain kaksi, joista toinen oli Eino Ryynänen. Toinen oli eräs naisihminen, joka oli saanut polion yli 20 v. minua aiemmin ja liikkui kainalosauvoilla. Lapinlahdella oli ollut lapsihalvausta useita kymmeniä vuosia aiemmin, joten kotona ei sairaus tullut kenenkään mieleen.
Nyt minut kannettiin, eikä kokeiltu vieläkö edes toinen jalka kestää maassa. Tuntui ihan luonnolliselta, että olen halvaantunut ja minua vain nauratti. Viljamikin sanoi, että tuollaisella Eevan luonnolla on hyvä sairastaa. Vasta viimeisen 10 vuoden aikana olen ymmärtänyt olleeni tiedostamatta tietoinen tämän elämäni vaiheista, joten en ole koskaan missään vaiheessa tarvinnut kysellä "miksi minä".
Kunnalliskodissa minut vietiin ensin sairasosastolle, sitten takaisin autoon ja sitten kulkutautisairaalaan Rokkolaan 10.09.1951 noin klo 13. Huone oli melko pieni, toisella seinällä oli myös sänky ja niiden välissä pöytä. Myöhemmin tuli joku nainen ja lämmitti puu-uunin ja hoitajatar laittoi pyjaman ja antoi teetä. Sain neuvon maata selälläni. On hassua, että minulla oli siinä mukava olla, vaikka jalkoihin koski.
Huonetoveriksi Kaija
Muutaman tunnin kuluttua hoitajatar ilmoitti minun saavan kaverin sinä iltana. Ensimmäinen ajatukseni oli: mitä varten tänne toinen tuodaan, panisivat edes eri huoneeseen, kun mukava olla yksin. Sitten rupesin jännäämään, millainen tulija on. Vasta 19 maissa hänet kannettiin sänkyyn. Hän itki ja saattamassa oli keski-ikäinen rouva (äiti) ja vanhahko herra (isä). He poistuivat ja jäimme kahdestaan. Olin hiljaa. Pitkän ajan kuluttua hän alkoi kysellä nimeäni, sairastumistani ja ikääni. Kaija ehdotti, että oltaisiin sinut, koska olemme kumpikin samassa liemessä. Sain siis tietää, että hänen nimensä on Kaija. Kyllä siihen aikaan oltiin tahdikkaita.
Jälkeenpäin Kaija kertoi olleensa paljosta itkemisestä sekaisin. Hän ei ollut huomannut sänkyä ja minua ollenkaan ja oli luullut pöytää leikkauspöydäksi ja että hänet aiotaan heti leikata. Hänelle oli kyllä sanottu sairaalassa olevan jo yksi nainen. Minuun koski jatkuvasti, mutta Kaijan tuskat alkoivat vasta kolmen päivän kuluttua halvaantumisesta, minulla särkyä oli sekä ennen että jälkeen.
Särkylääkkeitä, katetrointeja ja ulostuslääkkeitä
Seuraavana päivänä kävi ilmi, etten osannut pissiä ja piti aloittaa katetrointi kaksi kertaa päivässä. Noin kolmen viikon kuluttua toimenpide alkoi tuottaa kipua ja kertoja vähennettiin yhteen. Seurauksena oli kova pakotus alavatsassa. Kerran pissi sitten tulikin itsestään ilman ennakkovaroitusta. Koska soittokelloja ei ollut, siinä sitten makasin lätäkössä, joka ulottui nilkoista vyötäröön. Aikanaan hoitajatar tuli pelastamaan, Itse en voinut liikkua.
Muutama päivä myöhemmin todettiin, ettei vatsakaan toiminut. Ei ollut apua monista erilaisista ulostuslääkkeistä, ei vesiperäruiskeesta, ei risiiniöljystä, ei kirnupiimästä. Otettiin käyttöön voimakkaammat aineet: yksi litra hyvin vahvaa suolaliuosta peräruiskeena joka neljäs päivä. Näin meni liki 3 viikkoa. Sitten join kerran liikaa risiiniöljyä suolaruiskeen lisänä ja taas lökötin sängyssä nyt vähän tukevammassa aineessa.Kaija puolestaan erehtyi luulemaan allaan olevaa painehaavaumaa estävää kumirengasta alusastiaksi yöllä unipäissään ja sai olla siinä jonkin aikaa ennen kuin apua tuli. Kaija oppi unohtamansa taidon kotonaan, mutta minä käytin edelleen erilaisia ulostuslääkkeitä.
Jalkoihimme koski ja lisäksi Kaijan toiseen käteen. Minua ei sattunut käteen, vaikka oikeani ei toimi olka- eikä kyynärpäästä. Saimme särkylääkkeitä liki kuukauden ajan kuuden tunnin välein. Pulveri sisälsi morfiinia ja kerran Kaija sai pistoksenkin, mutta sekin auttoi vain neljä tuntia. Vaikka kuinka rukoiltiin, ei tihennetty antamista.
Kaija valvoi vuorokausia, mutta sitten uni sai vallan ja hän nukkui päivätkin ja koko ajan valitti ääneen. Sitten pidennettiin lääkeväliä vähän kerrassaan ja viimein säryt loppuivat kokonaan. Se oli aluksi outo asia, kuin olisi jotain puuttunut.
Pari viikkoa vain olimme. Lukeakaan ei saanut eikä voinutkaan. Kun kokeilimme, silmät jotenkin sumenivat. Ei ollut radiotakaan ennen kuin Kaijan kotoa tuotiin. Puhumalla kului aika, niinpä kummankin suvut, tutut, kotiseudut ja elämänvaiheet riiuita myöten tulivat selviksi. Kaija sanoi, ette särky tunnu, kun on muuta ajattelemista.
