POLIOTARINOITA
Muodollisesti päteväksi Kouvolasta käsin
Vuoden 1959 keväällä lähetin hakemukseni Hämeenlinnan Ammattikoulujen opettajaopistoon. Samoihin aikoihin hain myös ammattikoulun opettajan virkoja epäpätevänä. Opettajaopistosta tuli ensin kutsu pääsykokeisiin ja sitten kutsu kurssille. Minut oli hyväksytty myös Nurmijärven ja Kouvolan ammattikouluihin. Päätin ottaa Kouvolan viran vastaan sellaisella sopimuksella, että saan sieltä käsin käydä Hämeenlinnassa opettajaopistossa.
Oli aika sanoutua irti Linnavuoren tehtaan palveluksesta. Se oli tehtävä henkilökohtaisesti tehtaan johtaja Kaipaiselle. Onpa jäänyt mieleeni johtajan kommentti. ”Sinne tekin menette ammattikouluun homehtumaan”. Hänen käsityksensä ilmeisesti oli, että tehtaat kulkevat kehityksen kärjessä ja ammattikoulut laahaavat perässä. Tottahan siinä oli ainakin toinen puoli. Työtovereilta sain lahjaksi Valmet-merkkisen kauniin kellon, mutta muuttomatkalla Kouvolaan siitä oli katkennut lyöntipuolen äänitanko ja oikeaa säveltä siihen ei ole vieläkään löytynyt.
Kouvolasta oli opettajaopistoon valittu myös Teuvo Miikki. Maanantaiaamuisin kuuden aikoihin starttasimme hänen Ifa-merkkisellä autollaan Hämeenlinnaan ja perjantaisin illansuussa takaisin.
Siihen aikaan Opettajaopiston kurssin kesto oli kaksi kuukautta syys- ja kaksi kevätlukukaudella. Väliaikatyönä täytyi suunnitella opetuskokonaisuus jostakin alaan liittyvästä aiheesta ja valmistaa opetuksessa tarvittavat opetusvälineet. Minun väliaikatyöksi tuli metallintyöstöön liittyvä aihe: ”Leikkuunopeuden ja syötön vaikutus pinnanlaatuun terästä sorvattaessa”. Monta iltaa siinä meni koulun koneilla koepaloja sorvattaessa. Kevätjakson päättyessä saimme todistukset, jotka antoivat meille muodollisen pätevyyden ammattikoulun opettajan virkaan.
Kouvolassa asuimme Sievisen omakotitalon yläkerrassa 2 huoneen ja keittiön huoneistossa. Sauna oli ulkorakennuksessa ja sinne mentiin hevostallin ja heinävaraston kautta. Vanhin poikamme Pekka aloitti siellä kansakoulun. Siinä oli hieman alkuhankaluuksia. Kerran kouluunlähdön aikaan poika katosi. Löytyi sitten viimein vintin nurkasta.
Kuopio kutsuu jälleen
Keväällä 1960 huomasin lehdestä, että Pohjois-Savon ammattioppilaitoksessa Kuopiossa oli metallityönopettaja virka auki. Se pani miettimään. Olin viihtynyt sen vuoden Kouvolan ammattikoulussa hyvin. Siellä oli mukavat työtoverit ja mukavat oppilaat. Kuopion etuina olivat kotiseudun läheisyys, entinen tuttavapiiri ja hieman parempi palkka. Loppujen lopuksi viimeisenä hakupäivänä lähetin paperini Kuopioon. Tiesin, että olen vahvoilla, koska pätevät hakijat siihen aikaan olivat vähissä. Niinpä tulin valituksi.
Lääkärintodistusta ei vaadittu, mutta varmuuden vuoksi kysyin liittohallituksen puheenjohtajalta, haittaako vaikka olen sairastanut polion, enkä pysty painavia nostelemaan, enkä kumarassa työskentelemään. Hän sanoi, että ei haittaa ja toivotti tervetulleeksi kouluun. Tästä alkoi työsuhde, joka kesti 28 vuotta, eläköitymiseen saakka.
Työnopettaminen on oma taiteenlajinsa
Oppilaat tulevat peruskoulusta ja ovat enemmän tai vähemmän motivoituneita opiskelemaan. Monet heistä ovat hakeneet ensisijaisesti jollekin suosikkialalle ja metalliala saattoi olla toinen tai kolmas vaihtoehto. Opetus rakentuu vaikeutuvasta sarjasta erilaisia tehtäviä. Edistymisen seuraaminen on helppoa. Tekemistä on oltava jokaisella aina, muuten trasselit lentelee. Tehtävien löytäminen ei aina ole helppoa, koska on toimittava koneitten ja kaluston riittävyyden puitteissa.
Opettajan on vahdittava, etteivät oppilaat ole tapaturmavaarassa, eivätkä riko koneita tai itseään. Eipä ihme, että verenpainetauti on työnopettajilla lähestulkoon ammattitauti. Oppilaat kertovat mielellään kotioloistaan ja harrastuksistaan. Kuuntelemiseen pitäisi olla opettajilla enemmän aikaa. Moitteet on ehdottomasti annettava kahden kesken. Kehut toisten kuullen. Sama pätee elämään koulun ulkopuolella.
Jouduin sivutoimiseksi koulukuraattoriksi. Tässä palkattomassa tehtävässä piti vastata oppilaitten vapaa-ajan toiminnasta. Järjestimme illanviettoja ja teimme vierailuja naapurikaupunkien ammattikouluihin. Lahjakkaita, taiteellisia, esiintymiskykyisiä nuoria oli vapaa-ajan toiminnassa mukana.
Eräältä Kajaanin reissulta palatessamme hyppäsi tienpenkalta ajokoira automme eteen. Menimme katsomaan, kuinka kävi. Metsästä könysi siihen mies haulikon kanssa. Tutkimme koiraa ja se näytti selvinneen tärskystä. Kun sitten käännyimme katsomaan auton vauriota, mies sieppasi koiransa syliinsä ja painui ryskyen metsään. Lommo jäi auton nokkaan muistoksi siltä reissulta.
Koulumme aloitti oppilasvaihtotoiminnan ruotsalaisen Jönköpingin ammattikoulun kanssa. Minulla oli oppilasryhmän kanssa tilaisuus vierailla heidän koulussaan 1985. Ei meillä ammatillinen koulutus ollut ainakaan huonommalla tolalla kuin heillä. Heidän koulussaan oli rehtorina Garl Erik Fast, nykyisin eläkkeellä. Tuttavuutemme on kestänyt vuosien rasituksen, vaikka se onkin nykyään joulukorttitasoa.
5.12.1984 sain seisoa koulun juhlasalissa tilaisuudessa, jossa meille muutamille annettiin Kunnallisliiton hopeinen ansiomerkki 25 vuoden palveluksesta. Joitakin vuosia aikaisemmin olin saanut Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I-luokan ritarimerkin kultaristein. Olinko saanut ne ajasta vai ansioista? Sitä olen miettinyt.
Tapahtumia yksityiselämässä
- Ensimmäinen asuntomme Kuopiossa oli Niiralan kaupunginosassa omakotitalon yläkerran huoneisto. Melko pian onnistuimme saamaan Osuuspankin omistamasta kerrostalosta Huuhankadulta kaksion kolmannesta eli ylimmästä kerroksesta. Tässä asuimme yli neljä vuotta.
- 1960 joulukuussa menin Torvisen autokouluun. Inssiajo sattui tammikuulle markkinapäiväksi. Kävelyvauhtia kiersimme toria ja läpi meni. Auto-osaston opettajan Toivo Kolehmaisen avustamana lähdin auton ostoon. Päädyin ostamaan käytetyn Skoda Oktaavia Super -merkkisen auton. Vikoja siitä ei puuttunut. Pari vuotta sitä pidin. Kun katsastusmies ei suostunut sitä katsastamaan pohjan likaisuuden takia, ajoin sen Heikkisen konepajalle ja vaihdoin sen uuteen Vokswagen kuplaan. Sillä ajelimme sitten peräti 16 vuotta.
- Ilmoittauduin Kansalaisopiston englanninkielen alkeiskurssille. Seuraavana syksynä jatkoryhmään ja sitten keskusteluryhmään. Onpa ollut myöhemmin palkitsevaa huomata, että jotenkuten pärjää turistienglannilla.
- Kesälomalla olin heinätyöapulaisena velipojan maatilalla. Olin heinäkuorman päällä ja kärrynpyörä luiskahti ojaan. Se heilautti kuormaa ja putosin alas. Siinä ei käynyt kuinkaan, mutta illalla alkoi pahoinvointi ja tajuntakin hämärtyi. Taksilla sairaalaan. Viikon olin siellä tutkimuksissa ja todettiin, että sairastan verenpainetautia. Myöskin sokeriaineenvaihdunnassa oli ongelmia. Siitä saakka on täytynyt ”syödä” verenpainelääkkeitä ja välttää makeita. Äänihuulissani todettiin ns. granulooma. Se leikattiin kerran, mutta kasvoi uudelleen. Toisen leikkauksen jälkeen pääsinkin pian eläkkeelle, eikä se ole eläkkeellä vaivannut. Sanottiin sen tulevan siitä kun yrittää melun yli saada äänensä kuuluville.
- Perinnönjaossa olin saanut kotini maasta lohkaistun kesämökkipalstan. Pikkuhiljaa aloimme rakentaa sinne kesänviettopaikkaa. Ensin siirsimme sinne vanhan hirsiaitan, joka täytyi viedä perille uittamalla, koska tietä ei ollut. 1962 alkoi mökki olla asuttavassa kunnossa, mutta valmiiksi se ei tule koskaan.
- Kolmas lapsemme syntyi 19.9. 1962. Tyttö, joka sai kasteessa nimen Tiina Sinikka.
- 1964 alkoi Puijonlaakson kaupunginosan rakentaminen. Saimme varattua 1965 valmistuvasta talosta aravaosakkeen. Kolme huonetta ja keittiö. Ensimmäinen omistusasunto elämässämme. Osuuspankki lainoitti. Korko 8%. Sitten kuitenkin parin vuoden kuluttua tuli lainan lyhennyksen kanssa vaikeuksia. Hattu kourassa menin pankkiin anelemaan lyhennyksen siirtämistä. Ei käynyt, olisi pitänyt tehdä vekseli. Se ei käynyt minulle. Samalla reissulla menin Postipankkiin neuvottelemaan lainasta. Sieltä sainkin lainan, jolla maksoin Osuuspankin lainan pois ja siirsin tilini tulemaan Postipankkiin. Korkokin oli vain 7% eli prosenttia alempi kuin Osuuspankissa.
- Lasten koulunkäynti sujui hyvin. Äidillä on kolme ylioppilaslyyraa muistona koulujuhlista. Vanhin pojistamme on nyt matkailualan yrittäjä, toinen on Finnairin palveluksessa ja tytär opettaa puheviestintää Jyväskylän Yliopistossa.
