POLIOTARINOITA
Pätevää hierojamummofysioterapiaa
Kylän toisella laidalla asuva hierojamummo oli lupautunut hierojaksi. Siitä hoito-ohjelma alkoi. Hierojamummo jaksoi kolmen kuukauden ajan käydä kaksi kertaa viikossa hieromassa. Viiden kilometrin päästä , tiettömän taipaleen takaa hän tuli hiihtäen. Jos oli oikein pyry tai kova pakkanen, isä nouti hänet hevosella.
Toukokuussa aloin seinästä tukea ottaen, horjuvin jaloin päästä seisaalleni ja opetella pikkuhiljaa uudestaan kävelemään. Kävelykyky siitä parani melko nopeasti, mutta selkä oli voimaton. Se alkoi taipua oikealle eikä ryhti pitänyt.
Talvisota päättyi 13 maaliskuuta 1940 ja kansakoulun toiminta alkoi. Kun en päässyt kouluun, sovittiin opettajan kanssa, että saan lukea kevätlukukauden oppimäärän kotona ja opettaja käy tenttimässä. Parin viikon välein opettaja kävikin meillä kahvilla. Kansakoulun päästötodistuksen sain keväällä kuten toisetkin – kotiin kannettuna. Siitä jäi sellainen maku, että todistus tuli enemmän armosta kuin ansioista.
Kun nyt kymmenien vuosien jälkeen olen saanut tietää , millaista yleensä on polioon sairastuneitten ensihoito ollut, olen huomannut hoitoni olleen yleisestä käytännöstä poikkeavaa. Sota-ajasta johtuen sairaalahoitoon ei ollut mahdollisuuksia. Mitä olen kuullut, että sairaalan kulkutautiosastolla on poliopotilasta vain "makuutettu", mutta minun hoitoni aloitettiin melko pian. Vahvistava lääke rautaviini ja välittömästi aloitettu mummon "fysioterapia" sai minut jaloilleen. Mummofysioterapiaa saan kiittää liikuntakyvystäni. Kun vuosien jälkeen yritin häntä tavoittaa kiittääkseni, hän oli jo siirtynyt majan majoille.
Professorin vastaanotolla kuntoutusohjaita saamassa
Selkäongelman takia hakeuduttiin erikoislääkärille. Vanhempani tilasivat lääkäriajan tunnetulta kuopiolaiselta kirurgilta, professori Hämäläiseltä. Matka kaupunkiin oli siihen aikaan konstikas. Ensin kärrykyydillä Kurolanlahden laivalaituriin, laivassa yöpyminen lutikoitten syötävänä ja aamulla ani varhain kohti kaupunkia. Kahdeksalta laiva oli Kuopion satamassa ja siitä sitten vossikalla vastaanotolle.
Tutkimuspöydällä testattiin lihasvoimaa. Nosteltiin jalkoja ja yritettiin kurkottaa päätä mahdollisemman ylös. Hoito-ohjeena kehotettiin konttaamaan ja nukkumaan kovalla vuoteella. Tärkein oli kuitenkin lähete Proteoksen tukiliivipajalle Helsinkiin.
Kotona järjestettiin nukkumapaikka uudelleen. Kaksi tuvan penkkiä rinnakkain ja petivaatteina alushuopa tyyny ja peitto.
Konttaamista yritin ja yritin, mutta en varmaan niin paljon kuin olisi pitänyt. Nolottikin. Kuivalla kesäsäällä menin metsäpolkuja pitkin konttaamaan. Siellä ei kukaan ollut näkemässä.
