POLIOTARINOITA

Vesimies

sivu 2

sivu 3

sivu 4

sivu 5

sivu 6

sivu 7

sivu 8

sivu 9

sivu 10

sivu 11

 

- takaisin -

- edellinen sivu -

Tukiliivi oikein Helsingistä

Matka Helsinkiin tukiliivipajalle oli seikkailu sinänsä. Ensimmäisen matkan aikana Helsinkiin oli jatkosota käynnissä. Junamatkan muistan jotenkin painajaismaisena. Kuopiosta lähdettäessä oli jäätävä notkumaan vaunun eteiseen, kun sisälle ei mahtunut. Kouvolassa juna tyhjeni sotilaista ja pääsin siirtymään vaunuun sisälle. Helsingissä oli vastassa serkkuni ja siitä sitten siirryttiin hänen kotiinsa kulkuneuvolla, jota sanottiin raitiovaunuksi.

Lihakoukussa vai löysässä hirressä

Iltapäivällä olin vastaanotolla Proteoksessa. Liivin valmistusta varten oli otettava vartalosta kipsimalli. Ennen kipsausta selkäranka oli venytettävä mahdollisimman suoraksi. Kaulaan pujotettiin leuasta ja niskasta tukea ottava lenkki ja katossa olevan urapyörän kautta kiertävän narun avulla venytettiin "ruoto suoraksi". Sitten kipsinauhaa ympärille lukemattomia kerroksia. Siinä täytyi sitten roikkua kunnes kipsi oli kovettunut. Olo oli kuin löysässä hirressä. Kun ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kipsaaja otti saksensa esille ja leikkasi kipsin mahan kohdalta auki, helpotus oli suuri.

Tämän kipsin sisään valettiin varsinainen vartalon malli, jonka päälle pohjanahkasta venytettiin liivin lopullinen muoto. Liivi vahvistettiin vielä teräskiskoilla ja pallean kohdalle leikattiin hengitystä varten aukko. Liivi ulottui lantiosta lähes kaulaan saakka. Sitä sanottiin italialaiseksi korsetiksi.

Parin päivän kuluttua pääsin liiviä sovittamaan. Tuntui kamalalta. Mutta kaikkeen ihminen tottuu. Vaikka välillä iho hankautui lonkista rikki ja hengitys salpautui. Silti olo oli parempi liivin kanssa kuin ilman. Siihen aikaan oli apuvälineet maksettava itse, Lasku tuli perässä kotiin ja tuskin se oli kovin pieni. Nykyisillä hinnoilla erikoisvalmistetun tukiliivin hinta vuonna 2004 oli 900 euroa.
Proteos toimi G. L Gustafssonin johdolla ja Invaliidisäätiön alaisuudessa Toisella linjalla vielä syyskesällä 1947. Syksyllä ortopedinen verstas siirrettiin Invalidisäätiön tiloihin Ruskeasuolle. Sijainti oli majatalon puoleisen siipirakennuksen kellarikerroksessa. 1953 perustettiin Proteesisäätiö ja Proteos jatkoi tällä nimellä uusissa tiloissa vastapäätä Invalidisäätiötä. Myöhemmin Proteesisäätiö ja Punaisen Ristin proteesipaja yhdistyivät ja toimivat nykyisin Respecta nimisenä. Elämänuran tapailua

Ei maanviljelijää, mutta mikä sitten

Tukiliivin käytöstä huolimatta selkäni pysyi kierossa. Oli siitä kuitenkin se etu ,että skolioosin eteneminen hidastui. Pitkän aikaa sitä oli optimistinen, että kyllä se siitä vielä paranee. Mutta kuitenkin alkoi olla selvää, että maanviljelijäksi minusta ei ollut. Paimenpoikana pystyin olemaan ja tarvittaessa hevosta ohjastamaan, mutta raskaammat työt olivat ylivoimaisia.
Koetin harrastella kaikenlaista "kevyttä", mihin tunsin pystyväni. Kävin Kansanvalistusseuran kirjeopiston kautta Sähkötekniikan alkeiskurssin. Kävin pyrkimässä harjoittelijaksi erääseen kuopiolaiseen sähköliikkeeseen. Eivät ottaneet.

Joulun seutuun kiersin talosta taloon ja myin joulukortteja ja Hurtti ukko -lehden joulunumeroita. Joulukortit olin tilannut lehti-ilmoituksen perusteella. Ilmoitusteksti oli "Joulukortteja, Keskikoko, kaunis kullattu. Aatu A, Laine, Muroleen kanava"
Viisitoistavuotiaana tilasin postimyynnistä Skohalta Helsingistä pienoiskiväärin. Seuraavana syksynä yritin metsästää oravia huonolla tuloksella. Sen sijaan piisamin pyynti oli siihen mennessä parasta hanketta. Piisameja oli runsaasti ja nahkoista maksettiin hyvä hinta. Enoltani sain tarkasti vartioituna salaisuutena pikkupullon houkutusainetta, joka oli valmistettu urospiisamin siemennesteestä. Piisaminnahkarahoilla ostin radion. Kun ei ollut sähköjä, se vaati toimiakseen akun ja anodipariston.
Värkkäilin myös koneitten kanssa ja onnistuin jälleenmyymään kunnostamani separaattorin. Kaiken tämän hapuilun jälkeen oli onnenpotku Invaliidisäätiön Ammattikouluun pääsy. Vaikka oppimishaluja olikin, mitään muuta koulutusta ei ollut tarjolla.
Näin jälkiviisaana voinkin sanoa, että polioon sairastuminen oli minulle onni, koska muuten olisin jäänyt peräkammarin poikana lehmänkantturoita hoitelemaan.

- seuraava sivu -