POLIOTARINOITA
Yhteinen sävel Irman kanssa
Vapaa-aikanani kävin Helsingin Invalidiyhdistyksen sekakuorossa laulamassa. Sieltä löytyi mukavia kuorokavereita joiden kanssa lauloimme myös kvartetissa joissain tilaisuuksissa. Yhdistyksen toimistossa kävin joskus asioimassa ja huomasin sinne tulleen työhön erään nuoren sievän työntekijän. Hän oli hyvin ystävällinen ja pirteä joka teki tietyn säväyksen minuun. Invalidiyhdistyksen kerhotoimintaan kuului aikuisista nuorista koostuva Maanantaikerho, joka kokoontuivat tietysti maanantaisin.
Kerhon toiminnassa oli puute sen vetäjistä ja sitä tehtävää hoiti väliaikaisesti tuo yhdistykseen tullut Irma-neiti. Kerhoilloissa oli ohjelmana yleensä paljon yhteislaulua, joku esitelmä tai oli pyydetty joku sopiva taiteilija esittämään ohjelmaa. Myöskin elokuvailtoja oli melko usein, sillä vanhat suomalaiset elokuvat olivat mieleisiä katseltavia.
Tuolla toimiston Irmalla oli paljon muitakin kerhoja vedettävänään, olihan hän koulutukseltaan nuoriso-ohjaaja. Hän valitti työnsä paljoutta ja pyysi minua mukaan sinne Maanantaikerhoon vetämään yhteislauluja, sillä hän vähän aristeli laulamistaan. Lupauduin, sillä tuolta pyytäjältä en voinut kieltäytyä. Siitä, eli vuodesta -62 alkoi hyvä ystävyytemme joka vain tiivistyi ajan myötä.
Uudenvuoden jälkeen alkoi Maanantaikerhon toiminta jälleen ja minua pyydettiin sen vetäjäksi toistaiseksi. Hieman pelkäsin tuota tehtävää, mutta jälleen Irma oli se, joka sai minut taivutetuksi siihen tehtävään. Hän lupasi olla apuna kaikissa ohjelmahankinnoissa, joita tulisi eteen. Kevätkauden olin mukana siinä puuhassa ja olen jälkeenpäin ollut tyytyväinen siihen. Saihan siinä ujo maalaispoika hyvää esiintymiskokemusta ja –varmuutta silloin.Seurustelu Irman kanssa johti siihen, että meidät vihittiin vuoden lopulla ja muutimme saman katon alle melko pian. Hieman ihmettelin jälkeenpäin miten hän oli hairahtunut invalidimieheen. Hän selitti, että oli ollut niin paljon tekemisissä invalidilasten ja –aikuisten kanssa, että hän on oppinut ymmärtämään invalideja yhä paremmin.
Teknilliseen kouluun
Keväällä pyrin teknilliseen kouluun ja sain myös kutsun alkamaan opiskelu syksyllä. Olin hieman yllättynyt siitä, että tuo kouluun pääsy oli kuitenkin onnistunut, sillä hakijoita oli paljon. Opiskeluni alkuaikoina olin melko tiukoilla, sillä pelkällä kansakoulupohjalla olin monia muita jäljessä. Useammat olivat keskikoulun käyneitä ja heille matematiikka oli selvää. Minun piti koettaa tehdä lisätehtäviä, että saisin kiinni eron muihin.
Matematiikan tunnilla oli meillä erittäin tarkka opettaja. Hänellä oli tapana laskettaa osan tehtävistä luokan edessä taululla ja vuorotellen joutui kukin oppilas taululle. Olin hieman peloissani taulukomennuksesta, sillä oikea käteni väsyi nopeasti, kun sitä joutui ylöspäin kohotettuna käyttämään ja kirjoittamaan taululle. Yritin välillä lepuuttaa kättäni, mutta se ei paljoa auttanut, sillä siellä ei saanut aikailla. Kuulin takaani muiden kuiskimisen ja arvostelun työskentelystäni. Opettaja ei kyllä antanut mitään armoa tai vapautusta minun kohdallani vaan tehtävät oli suoritettava kun vuoro tuli.
Koulun lukukauden loputtua menin taas asennustöihin korjaamoon, kunnes syksyllä alkoi uusi lukuvuosi. Onneksi työnsaanti oli silloin melko helppoa, sillä asentajista oli hieman puutetta. Tärkeintä oli ansaita koulunkäyntiä varten lisärahaa ja lainan ottoa koetin välttää. Työpaikkani korjaamopäällikkö tarjosi minulle sopimusta, että työnantaja antaisi lainaa koulunkäyntiä varten, mutta sitoutuisin tulemaan takaisin heille työhön kun koulu on päättynyt. En kuitenkaan tehnyt sopimusta heidän kanssaan. Ajattelin, että olisin vapaa hakemaan silloin sopivaa työtä, kun tiesin mitä oli työskennellä autokorjaamon tehtävissä.
