POLIOTARINOITA
Harjoitustyönä työkalusarja
Kouluun kutsun saatuani olin innostunut siitä, että tästä alkaa yksi elämäni uusi vaihe. Sain kuntoutuslaitokselta runsaasti hyvän onnen toivotuksia ja näin miten kaikki olivat iloisia siitä, että sain uutta intoa elämääni. Olin huojentunut ja onnellinen kun alkoi toivottu opintie, mutta toisaalta pelotti tulevat koettelemukset, jaksanko.
Myöhemmin tulleena jouduin asuntolassa eri taloon kuin muut meidän luokkalaiset. Ensimmäiseksi joutuivat kaikki autonasentajankurssille tulleet oppilaat tekemään harjoitustyönä ja soveltuvuuskokeena kymmenosaisen työkalusarjan. Siinä valmistettiin teräksestä omaan käyttöön sellaisia työkaluja kuin piirtoharppi, katkaisutaltta, ruuvimeisseli, vasara, rautasaha ja jarrujousipihdit ym.
Jarrujousipihtien valmistuksen yhteydessä jouduimme myös pajassa takomaan kuumaa terästä. Tuo pajassa olo oli minulle vaikein kokemus, sillä raskas pajavasara ei pysynyt kädessäni kuin muutaman lyönnin kerrallaan. Oli välillä aina levättävä, että pystyi jatkamaan takomista. Oikea käteni oli se huonompi ja opettelin käyttämään vasenta kättäni saadakseni työtä edistymään. Opettaja katseli ihmeissään touhujani ja tuli joissain tilanteissa avukseni. Kuitenkin työ valmistui viimein ja pajan opettaja tuli kehaisemaan sisukkuuttani ja arveli työn tulosta melko hyväksi. Olin itsekin onnellinen siitä, että pystyin saamaan sen minulle pahimman työvaiheen tehdyksi. Harjoitustyöni sujuivat niin hyvin, että sain työt valmiiksi samaan aikaan muiden kanssa.
Autopuolen korjaamolle siirryimme heti harjoitustöiden jälkeen ja opettelu alalle alkoi siitä. Alustan ja moottorikorjausten lisäksi oli muutamia invalidien käsilaitteiden asennuksia, joita silloin tehtiin siellä Järvenpään koulun autonasentajien kurssilla. Myöhemmin sain siirtyä autosähköasennuspuolelle, jossa sain hyvää oppia kokeneelta opettajalta. Olin ollut tuosta autosähköasentajan työstä alusta asti kiinnostunut, sillä se oli kevyempää ja vähän vaativampi ammattiala.
Sen aikaisissa autoissa oli paljon korjattavaa ja varsinaisia määräaikaisia huoltoja ei silloin vielä tunnettu. Sen vuoksi monenlaisia vikoja esiintyi autoissa. Opettajat olivat hyvin ammattitaitoisia ja olivat kiinnostuneita jokaisen oppilaan vaikeuksista. Koulun loppupuolella saimme myös ajokorttia varten suorittaa autokoulun ammattikoulussa.
Koulun sekakuoro ja oma bändi
Ammattikoulussa olin mukana niissä harrastuksissa joihin tunsin kiinnostusta osallistua. Koulun sekakuoro aloitti harjoitukset syksyllä ja siihen tulikin laulajia aika sopivasti. Kuoron johtajana toimi Järvenpään seurakunnan eläkkeellä ollut kanttori ja opettelimme helpohkoja kuorolauluja. Esiinnyimme oppilaskunnan iltamissa ja koulun lukukauden päättäjäisissä.
Oppilaskunnassa oli muutamia, jotka olivat tuoneet mukanaan kouluun soittimia ja heidän iltaisin soitellessaan keräsi ympärilleen muitakin harrastajia. Eräs savolaispoika oli erittäin hyvä harmonikan soittaja. Häneltä oli oikean käden sormia mennyt poikki jossain onnettomuudessa. Hän oli opetellut soittamaan haitaria niin, että se oli ylösalaisin, jolloin diskanttipuoli olikin vasemmalle kädelle. Oikean käden lyhyet sormityngät sopivat hyvin bassopuolen soittamiseksi. Tuo soittimen käsittely ihmetytti meitä aluksi, mutta kun soitto oli muuten hyvää, totuimme hänen soittotapaansa.
Keskustelimme siitä, mitä kukakin oli soittanut ja mahdollisuuksista tuoda soitin kouluun. Kerroin puhallinseitsikko ajastani ja siitä, että olin kokeillut veljeni trumpettia. Olin aikonut hankkia myöhemmin myös itselleni trumpetin kun saan siihen sopivan tilaisuuden. Siellä olivat oppilastoverit sitä mieltä, että sen hankinta on tehtävä heti.
Kävin Helsingistä eräästä musiikkikaupasta ostamassa itselleni trumpetin ja valintani eräs tärkeä peruste oli, että sen venttiilit olivat minun vähävoimaisille sormilleni sopivat. Soitin ei ollut onneksi kallis ja opettelin ahkerasti, että saisin huulilleni oikean ”ansatsin” ja että soitto alkaisi sujua kuten joskus ennen.
Asuntolan aulassa tapahtunut musisointimme alkoi herättää innostusta muissakin. Heräsi puhe siitä, että kokoonnutaan sunnuntaisin koulun juhlasaliin ja alkaisimme harjoitella muutamia tanssikappaleita. Kerran ollessamme taas harjoittelemassa juhlasalissa sinne tuli yllättäen koulun johtaja ja kehotti meitä soittamaan keskusradion kautta oppilaskunnan asuntoloihin menevää ohjelmaa. Se ”paikallisradio” oli asuntoloissa yllättävän hyvin vastaanotettu ja sieltä toivoivat lisää musiikkia muinakin sunnuntaina.
Oppilaskunnan iltamissa oli meidän tietysti esiinnyttävä ja tanssit soitimme tietysti omalla yhtyeellä. Pianistina meillä toimi silloin koulun henkilökuntaan kuuluva Ahti Kostet, joka oli myös erittäin hyvä kanteleen soittaja. Parhaimmillaan yhtyeessämme oli kaksi haitaria, piano, klarinetti, kitara, trumpetti ja rummut.
