POLIOTARINOITA
Minä, urheilu ja koululiikunta
Urheilulla on jostakin syystä ollut vahva osuus elämässäni. Se todistaa että kiinnostus urheiluun ja kilpailuvietti ei ole yksinomaan ns. ”terveiden” juttu. Olin kiinnostunut jo lapsena urheilutiedosta ja eri lajeista. Vahva vaikutus oli kuitenkin lähipiirin lapsilla, joiden urheiluharrastuksia seurasin kiinnostuneena. Itsekin yrittelin työntää kuulaa istuviltani ja heitellä palloa. Konttasin sisällä pikku laudanpätkät käsissäni ja kuvittelin hiihtäväni.
Vasta vanhassa Kulassa pääsin toteuttamaan itseäni vertaisteni joukossa. Talvikausi oli hauskaa, sillä silloin liikuimme ulkona pikku kelkoilla piikkikärkisillä sauvoilla vauhtia työnnellen. Laji jalostui myöhemmin aivan kansainväliseksi kilpailulajiksi pulkkahiihdon nimellä.
Kesäaikaan oli monia pallopelejä. Jonkinlainen jaloin ja niiden puutteessa kepeillä pelattu jalkapallo oli rajua peliä. Siinä meni joltain sääriluukin poikki ja kainalosauvat murtuivat!Vanha kunnon paini oli poikien perinteistä voimainkoitosta. Itse en kylläkään ollut haka missään lajissa, mutta mukana piti heilua. Alakerran koululuokkamme oli entinen voimistelusali, jossa oli renkaat ja perinteinen paksu köysi korkeaan kattoon. Monet meistä olivat käsistä terveitä, joten perusliikkeitä saatoimme tehdä renkailla tai kiivetä käsivoimin köyttä pitkin kattoon.
Loma-aikoina kotona harrastin eräänlaista mielikuva-urheilua. Laadin lautapelejä, joissa arpakuutiota heitellen siirtelin olympiaurheilijoita esittäviä pelimerkkejä. Pidin pistetaulukkoa sekä tuloksista että ennätyksistä ja pyrin olemaan tasapuolinen.
Kun aikanaan siirryin ammattikouluun Sätkälle, säännölliset liikuntatunnit tulivat kuvaan. Liikunnan ohjaajana oli Hannes Syrjälä. Hän oli tulisieluinen urheilija, jonka pääsyä Suomen olympiajoukkueeseen 1952 kaikki jännäsimme. Hän onnistui pääsemään mukaan viimeisenä valittuna miesten joukkuevoimisteluun.
Koululiikunta siellä oli pääpiirteissään samanlaista kuin muuallakin, kori-, jalka- ja lentopalloa, suunnistusta ynnä muuta tervejalkaisille soveltuvaa. Yleensä me melkein liikuntakyvyttömät saamme niistä tunneista vapautusta, mutta Hannes Syrjälä pyrki järjestämään kaikille ohjelmaa, kuten leuanvetoa, nuolenheittoa ja muuta sopivaa.
Tasaväkisen kilpakumppanini Onni Radan kanssa kävin kovaa kisaa pesäpallonheitossa. Istuimme sopivan välimatkan päässä toisistamme räpylä kädessä ja yritimme vuorotellen heittää mahdollisimman hankalan pallon toistemme ulottuville. Epäonnistuneesta vastaanotosta sai miinuspisteitä.
Urheiluvälinevarastosta löysimme nyrkkeilyhanskat. Istuen vastakkain yritimme mätkiä toisiamme, mutta huonolla tasapainolla varustettuina lensimme yleensä selällemme jo pelkästä yrityksestä.
Juhlasalin eteisessä oli pingispöytä, joka oli ahkerassa käytössä. Innostuin kokeilemaan pelaamista kainalosauvojen tuella ja onnistuin siinä niin, että kehityin lopulta varteenotettavaksi vastustajaksi kenelle hyvänsä menestyen oppilaskunnan sarjakilpailuissakin.
Koulutodistuksissani Kulan aikoina minun leikin ja liikunnan arvostelunumerona oli 6. Sätkällä numeroni oli jo 8. Nimikkeeksi oli vaihtunut voimistelu ja urheilu. Olen suhtautunut aina tämän oppiaineen arvosanoihin vammaisten kohdalla varauksella, mutta kyllä ne yrityksestä ja asenteesta jotain kertovat. Alakouluaikana liikuntatunnit olivat pääasiassa laulu- ja musiikkipitoisia leikkejä joissa lajeissa en ollut hyvä muutenkaan. Ammattikoulussa tuli kuvaan enemmän kilpailuviettejä tyydyttävä tulosurheilu.
Invalidien paikallisliikuntaa
Palattuani kotiseudulle työelämään kiinnostukseni urheiluun jatkui. Perustimme paikalliseen invalidiyhdistykseen urheilujaoston, jossa pelasimme istumalentopalloa sekä pöytätennistä. Muutenkin yhdistystoiminnassa oli erilaisilla peleillä ja kilpailuilla suuri osuus.
Kesäkodilla perinteinen nuolenheitto oli suosittu kilpalaji. Menestyin siinä erinomaisesti pitkän aikaa, kunnes vaihdoin pitkät tukisidokseni eli ortoosit nykyaikaisempiin, nilkoistakin nivellettyihin rakenteisiin. Yllätyksekseni nuolenheitto ei sujunut enää ollenkaan! En saanut millään vakaata asentoa. Ilmeni, että vanhat jäykkänilkkaiset tukisidokset olivat antaneet sen pienen, mutta riittävän tasapainon heittotilanteessa, jossa jouduin seisomaan ilman toista keppiä. Paikallisten invalidien urheilutoiminta alkoi jossakin vaiheessa hiipua.Penkkipunnerrusta ja jousiammuntaa
Paikkakunnalla oli kuitenkin useita erikoisseuroja. Hakeuduin painonnoston pariin tarkoituksella kehittyä penkkipunnerruksessa. Muutaman vuoden treenasin säännöllisesti ja noudatin terveellisiä elämäntapoja. Tulokset paranivat hitaasti, joskaan eivät riittävästi. Taas tuli ilmi polion kavaluus. Olin pitänyt ylävartaloani terveenä, mutta harjoitusten jatkuessa paljastui jonkinasteista toispuoleisuutta. Polio oli kuin olikin vahingoittanut osaa käsivarsilihaksista, vaikka aluksi olin toisin luullut. Ilmeisesti tein vaistonvaraisesti oikein lopettaessani koko lajin harrastamisen säästääkseni käsiäni.
Tuntuu kuin olisin elänyt aikaani edellä näissä liikuntarajoitteisten urheiluriennoissa. Invalidien Urheiluliitto SIU oli vasta perustamisvaiheessa. Etäällä suurista kaupungeista ei löytynyt tarpeeksi lajikumppaneita harrastamaan mitään joukkueurheilua. Tyydyin aluksi ajelemaan kolmipyöräiselläni. Kilometrejä taittui mittava määrä niin harjoituslenkeillä kuin muutamissa täysimaratonkilpailuissa.
Avioituminen rajoitti urheiluharrastuksia. Onnekseni puolisoni oli innostunut myös kaikesta liikunnasta, joten saatoimme alkaa harrastamaan yhteisiä lajeja.Jousiammunta eli silloin kukoistustaan Suomessa. Invalidiyhdistyksen peruja oli paikkakunnalle perustettu yleinen jousiammuntaseura, jonka toiminta tempasi mukaansa. Ammuin tuolilla istuen ja se oli hieman hankalaa. Kävelin vielä silloin kokonaan keppien avulla, mutta ajattelin minäkin kokeilla ammuntaa pyörätuolissa istuen kuten useat muut jalkavammaiset.
Hain itselleni ensimmäisen pyörätuolini terveyskeskuksesta 1980 tienoilla. Käytin sitä aluksi vain jousiammunnassa, mutta se osoittautui hyväksi myös boccian pelaamisessa. Jousiammunta oli mieleiseni laji, siinä sai sekä kilpailujännitystä että askartelua välineiden parissa. Kun hyvät tulokset antoivat odottaa, oli jälleen analysoinnin paikka. Poliohan se taas esti huipulle pääsyn. Kyynärpääni ei taipunut ideaaliseen laukaisukulmaan!
Boccia ja pentankki
Viimeisimmät intohimoni ovat olleet boccia ja petankki, joiden saloihin perehdyin läpikotaisin. Molemmissa lajeissa olen kokenut suuria tunteita ja saavuttanut jopa tyydyttäviä tuloksia. Molemmat sopivat hyvin harrastettavaksi pyörätuolista ja tarjolla on riittävästi kilpailuita, jos niitä kaipaa. Fyysisen urheilun ohella olen kilpaillut sellaisissa lajeissa kuin shakki ja radioamatöörien sähkötyskilpailut.
Kaikkea urheilutekemistäni tuntuu leimaavan sama piirre; innostun nopeasti ja tavoittelemiini tuloksiin päästyäni siirryn seuraavaan. Ehkä minulla lisäksi oli jonkinlainen pätemisen tarve, koska tieni vei erilaisille kursseille. Näin minusta tuli painonnoston ja jousiammunnan kansallinen tuomari, yleisurheilun perusvalmentaja ja kaiken kukkuraksi hankin vielä avomerilaivurin paperit!
Ikääntyessä on penkkiurheilu tullut aktiiviurheilun tilalle. Seuraan intohimoisesti urheilupalstoja sekä –katsauksia. Myötäeläminen tapahtumissa saa sykkeen nousemaan: suosikkien menestyminen tuo mielihyvää mutta tappio vie mielialan hetkeksi matalaksi.
Urheilu kehittää ja auttaa kuuntelemaan itseään
Kiistatta urheiluharrastuksen tuomat edut ovat kuitenkin suuret. Se on kehittänyt pitkäjänteisyyttä tavoitteiden saavuttamiseksi, pakottanut terveellisiin elämäntapoihin ja tarkkailemaan omaa elimistöään. Nyt ymmärtää paremmin, miten elimistö on polion tuhoja pyrkinyt korjaamaan. Vanheneminen paljastaa armottomasti rasituksissa ennenaikaisesti väsyneet lihakset.
Varsinkin joukkueurheilu on antanut uusia ystäviä ja sen myötä lisännyt sosiaalista kanssakäymistä. Eräs merkittävä jousiammuntaan liittyvä lisäarvo on ollut mielenrauhan ja rentoutumisen tavoittelu henkisen valmennuksen kursseilla. Huomaa yhtymäkohta ikivanhaan kiinalaiseen filosofiaan, ”Zen ja jousella ampumisen taito.” Sen tuoma hyöty on ollut minulle käyttökelpoista voimavaraa kaikilla elämän alueilla.
