POLIOTARINOITA

Stadin kundi

sivu 2

sivu 3

sivu 4

sivu 5

sivu 6

sivu 7

sivu 8

 

- takaisin -

- edellinen sivu -

Koulu loppuun, ensimmäiset työpaikat ja avioliitto

Seuraavana syksynä ilmoittauduin kouluuni suorittaakseni loppuun keskenjääneet opinnot. Olin parina viime vuotena ottanut koulunkäynnin vähän leväperäisesti ja jäänyt siitä syystä luokalleni ennen sairastumistani. Asenteeni oli nyt muuttunut ja sain luvan käydä suorittamassa eri aineet opettajille yksityisesti. Kertasin koko keskikoulun selvitäkseni tenteistä kunnialla, ja onnistuin.
Ensimmäisen vakituisen työpaikkani sain olympiakesänä 1952 silloisen Nuorisovälityksen kautta Siemensin puhelintehtaaseen. Ala tuntui kiinnostavalta ja haasteelliselta, vaikka olinkin haaveillut autoalasta. Muutamat yritykseni päästä autokorjaamoon töihin kariutuivat fyysiseen kuntooni, kävelinhän tuolloin vielä kahden kyynärsauvan varassa.

Seuraavana vuonna sain kuitenkin jo heittää kyynärsauvat nurkkaan ja siirtyä pikkukeppiin. Olin muutaman vuoden asentajana sekä tehtaalla että kentällä kunnes sain uuden työpaikan Hedengrenin teleosastolla, aluksi piirtäjänä ja myöhemmin suunnittelijana.

Vuonna 1956 sain vihdoin sen kauan odottamani ajokortin Järvenpään Invalidien Autokoulussa. Seuraavana keväänä ostin ensimmäisen autoni, Opel Kapitanin vm. 1950. Se oli 11 vuotta nuorempi, mutta samanlainen kuin se, jolla isäni opetti minua aikoinaan ajamaan.

Isäni liikkeen ajauduttua konkurssiin v.1955 ja vanhempieni erottua pari vuotta myöhemmin kotimme Kruunuhaassa hajosi ja jouduin hakemaan itselleni omaa asuntoa. Sain vuokrattua pienen yläkertahuoneen omakotitalon yläkerrasta Kaarelassa. Asunnonsaanti oli kiven alla niihin aikoihin Helsingin seudulla.

Syksyllä 1957 oli vuorossa avioliitto. Esikoispoikamme syntyi seuraavana vuonna. Seuraavaksi saimme hiukan isomman asunnon Kruunuhaasta, 21 m2:n "loistoyksiön", jossa oli yhdistetty WC/keittokomero! Toinen poikamme syntyi vuotta myöhemmin. Asunto alkoi käydä ahtaaksi. Onni potkaisi, kun saimme kaupungin vuokrakaksion upouudesta talosta Puotilasta v.1961.

- seuraava sivu -