POLIOTARINOITA
Sara tarina
Terveenä touhuiluja
Ehdin olla melkein viisi vuotta terveenä ennen sairastumistani polioon. Olin rohkea, vilkas ja liikkuvainen lapsi, jolla oli ehtymätön halu tutustua maailman ihmeisiin. Vauvana en paljon konttaillut, vaan lähdin aikaisin kävelemään.
Asuttiin maalla ja isälläni oli sellainen työ, että saatoin kulkea hänen mukanaan heti kun kynnelle kykenin. Äiti aina valittikin, ettei hän näe minua juuri koskaan, kun olen aina jossain liikekannalla.
Lähinaapureissa meillä sattui olemaan vain poikia leikkikavereiksi, joten päivän leikit olivat varsin raisuja. Kiipeiltiin katoille, ajeltiin resiinalla ja yritettiin mennä joen yli sillan kaidetta pitkin kävellen. Siinä touhussa putosin kerran kaiteelta, onneksi joen penkalle, mutta valitettavasti keskelle nokkosia. Tulin parkuen kotiin luvaten, etten enää ikinä yrittäisi mokomaa. Jännittävä leikki oli myös maata keskellä tietä ja odottaa koska tulisi auto ja se, joka viimeisenä lähti karkuun oli voittaja.
Mummola, isän koti oli suuri maalaistalo naapurikunnassa. Synnyin siinä talossa kolmilapsisen perheemme esikoisena ja siellä vietin myös paljon aikaani kun olin vielä terve. Siellä sai touhuta kaikkea mitä lapsi voi tuollaisessa maaseutuympäristössä keksiä. Sain kerätä mummolle vapaana juoksevien kanojen munia, mummo opetti lypsämään ja antoi minulle oman nimikkovasikankin.
Vein heinäniitylle usein itseni kokoisen eväskorin ja olin mukana polkemassa heiniä. Talossa oli hevosia, joilla sain kokeilla ratsastamista. Isän nuorempien siskojen kanssa olin usein paimenessa ja silloin kiipesin puuhunkin ryöväämään linnunmunia. Puu kaartui veden yli ja oli sen verran hontelon näköinen, että minä keveimpänä sain kiivetä sinne.Ennätin ajella joululahjaksi saamallani kolmirattaisella polkupyörällä, johon halusin välttämättä lasten istuimen voidakseni antaa pikkuveljelle kyytiä. Minulla oli myös omat pienet punareunaiset sukset, joilla ehdin vähän hiihtääkin.
Olin usein isän mukana myös kalassa. Sitä varten minulla oli oikein erikseen asu kankaasta, jossa oli purjeveneen kuvia. Äiti oli hyvä ompelija ja hän teki minulle paljon sieviä vaatteita, joista osasin olla varsin ylpeä.
Muistikuvat tuolta ajalta ennen sairastumistani ovat tietenkin vain yksittäisiä tapahtumia ja pieniä katkelmia. Kuin kauniita helmiä niitä voi ottaa yksitellen käteensä ihasteltavaksi. Olen ollut hyvin onnekas, kun olen ehtinyt kokea niinkin paljon liikkumisen iloa ennen sairastumistani.
