POLIOTARINOITA
Joensuun kauppakoulu
Suurin haaveeni oli tulla isona aikuisena opettajaksi, mutta haaveeni toteutumisen ehdottomana esteenä oli silloin vammaisuus. Hyväksyin tosiasian. Pyrin Joensuun kauppakouluun. Hyvästä koulutodistuksestani huolimatta rehtori siirsi heti syrjään entisen Raajarikkojen koulusäätiön oppilaan hakemuksen.
Koulurakennuskaan ei ollut mitenkään vammaisystävällinen, joten hän oli aivan varma siitä, etten selviytyisi siellä ja en kävisi kuitenkaan koulua loppuun. Kun valituista jäi. joku tulematta, niin rukoilin rehtorilta vielä armahdusta päästäkseni kouluun. Hän katsoi silmiini ja sanoi, ajatelkaa nyt vielä kerran sitä, että voisitteko viedä sellaiselta opiskelupaikan, joka suorittaisi opintonsa loppuun. En saanut enää sanoja suustani, sen sijaan kyynelkanavani aukenivat, ja niinpä rehtori heltyi naisen kyyneliin ja antoi mahdollisuuden yrittää. Parhaani yritinkin ja koulu meni oikein hyvin. Ymmärsin, että todistuksen täytyy olla sellainen, että se osaltaan kompensoisi vammaisuuttani työpaikkaa hakiessani.
Koulun loppuvaiheessa koin taas suuren pettymyksen, kun koulutoverini suunnittelivat opintomatkaa Pohjoismaihin. Innostuin muitten tavoin ja ilmoittauduin matkalle mukaan. Silloin seurakunta vaikeni, tunsin voimakkaasti heidän ajatuksensa osallistumisestani, ja niinpä parin päivän kuluttua vähin äänin peruin ilmoittautumiseni. Yön pimeydessä itkin peruutukseni vuoksi ja ajattelin, että minun on varmasti elämässä aina luovuttava sellaisista asioista, joita niin palavasti haluaisin.
Työhön InvalidisäätiölleKoulun loputtua opiskelutoverini löysivät suhteellisen helposti työpaikkansa kotiseudultaan. Itse en onnistunut Joensuusta saamaan töitä, joten lähdin Helsinkiin onneani etsimään. Ei se täälläkään ollut helppoa. Työnantajilla oli omat ennakkoluulonsa ja epäilyksensä työpanokseni suhteen. Lopulta onnistuin parhaalla mahdollisella tavalla. Invalidisäätiöllä oli toimistotyöntekijän paikka avoinna. Tiedustelin paikkaa ensin puhelimitse. Työhönottaja ei ollut ensiksi yhtään kiinnostunut, mutta kun kerroin hänelle vammastani ja että olen ollut siellä hyvin monta kertaa potilaana, silloin hän innostui ja kutsui haastatteluun. Ennen meidän tapaamistamme hän oli kysynyt sairaalan osastolta, minkälainen olin ollut potilaana osastolla ollessani. Sain paikan ja olin ikionnellinen.
Säännöllinen ansiotyö antoi turvallisen toimeentulon ja mahdollisuuden harrastaa monenlaisia asioita. Työ oli minulle hyvin mieluinen. 38 vuotta vierähti ensin toimistotehtävissä ja myöhemmin kassanhoitajana. Työ oli hyvin suuressa määrin asiakaspalvelua. Pidin siitä tavattomasti ja sain paljon hyvää palautetta. Sillä oli suuri merkitys.
Monilla vapaa-ajan harrastuksillani sain myöskin suurta vaihtelua ja elämänrikkautta. Kun aloitin lausuntaharrastukseni, niin eräs työtoverini valisti, että runoilijat rakentavat pilvilinnoja, mielipuolet asuvat niissä ja psykiatrit perivät vuokran. En asunut pilvilinnoissa, vaan tukevasti maanpinnalla. Sain runoista hyviä elämänohjeita ja oivalluksia.
