POLIOTARINOITA
Muutto omasta kodista keskustan vuokra-asuntoon
Minä yritin pärjäillä kotona, missä minulla oli kaikki mukavuudet. Valtionkonttori maksoi 8 vuotta kodinhoitajan, jonka avustamana saatoin pärjätä yön yli yksin senkin jälkeen, kun polveen laitettiin proteesi. En saa enää valtion apua, vaan kaupungilta tulee lasku joka kuukausi. Kun aloin odottaa lonkkaleikkausta, minun piti muuttaa keskustaan. Halusin vuokra-asunnon, enkä vielä vanhusten taloon. Kotipalvelu käy aamuisin, koska joudun pitämään pitkiä tukisukkia ja niitä en saa yksin päälle.
Paljon jaksan vielä kuitenkin hoitaa. Laitan ruokia ja keitän kahvit. Pikkupyykit ja tiskit hoitelen, tosin rollaattori on aina vieressä varalla. Ulkona liikkumisessa olen avuton ja siitä olen isänmaan puolustajana katkera, että minua ulkoilutetaan kerran viikossa 15-20 minuuttia.
Äitini oli Ähtärin vanhin. Hän eli vuotta vaille 100-vuotiaaksi. Meitä lapsia oli 12, kahdet kaksoset. Minulla siis pitäisi olla hyvä geenit. Olen nuorena ollut, ja olen vieläkin ns. työhullu, tein raskaita ja pitkiä työpäiviä. Olin kuin Opri-näytelmästä, kuka vain apua tarvitsi, olin valmis auttamaan. Olin monta vuotta kylän hieroja ja sitä sarkaa riitti. Mutta kun polio iski, poliopotilaana en saanut sairaalassa lusikkaa suuhuni. Nyt kädet ovat vääntyneet ja säryt ovat kovat. Nuorena toivuin aika hyvin poliosta, enkä osannut aavistaa, että tauti saisi uuden otteen. Tämä polio on siitäkin ikävä sairaus, että täällä hoitajat ja lääkärit tiedä muita potilaita. Minä olen antanut poliokirjan ja lehtiä lääkärien ja hoitajien luettavaksi.
Polion takia minulla on ääni mennyt kovin huonoksi ja juomat menee väärään kurkkuun, joten silloin pitää köhiä ja aivastella. Kerran kuukaudessa saan jalkahoitoa, minulla on lääkärin määräämät erikoiskengät, joten pärjään virheellisesti hoidettujen varpaiden kanssa. Näkö on huono, kuulo on huono, sormia särkee niin, ettei voi kunnolla kynästä puristaa. Vasen ranne on pahasti vääntynyt. Kun teen oikealla kädellä töitä, vasen ohjaa rollaattoria.
Vaikka olen monisairas ja 90-vuotispäivä on 1 vuoden ja 6 kuukauden päässä, yritän olla vielä iloinen. Rasitan aivoja paljon ja petiin en halua päivällä. Kun radiosta tulee musiikkia, tanssin rollaattorin kanssa. Moni ihmettelee selviytymistäni, mutta kova elämä lapsesta asti on opettanut pärjäämään. Niiden menetysten kanssa minulla on edelleen vaikeaa. Eihän niitä voi unohtaa. Olenkin monelle sanonut, että kuinkahan moni vanhus olisi tämän minun roolin saanut näin hyvin vietyä loppuun. Ajatus pelaa, vaikka onhan se polio vioittanut aivoverenkiertoa. Olisi lääkäri siihen antanut lääkettä, vaan en ottanut. Sanoin, että jos vaikka menee huonommaksi.
Joka ilta ainakin puhelintreffit
Asun Veljeskodin lähellä. Olen saanut hoitoja Veljeskodilla lääkärin lähetteellä, itse maksan sen, mitä Kela ei korvaa. Yritän tässä pärjätä mahdollisimman pitkään, kun aviomieskin on lähellä. Inva-auton kyytiin saan alennusta ja käyn sillä katsomassa Erkkiä Veljeskodilla. Pitkiä käytäviä kulkiessa saa liikuntaa. Erkillä on iso ja siisti huone. Siellä tämä aviopari saa muistella parempia aikoja. Saan siellä ruokaa ja kahvit ilmaiseksi. Erkki ei ole minun luonani käynyt kuin pari kertaa. Puhelintreffit meillä on joka ilta.
Nyt kesäkuussa 2006 haluan kesäksi omaan kotiin, kun tytär Tampereen Hervannasta minua hoivailee siellä. Siellä on hyvä viettää kesää. Nyt on toive päästä omaan kotiin. Siellä saisi liikuntaa. On tasaista maastoa kulkea ehkä pyörän kanssa ja oma tyttö hoivaa. Toivon myös, että saisin fysioterapeutin käymään kesällä kotona. - Kun tarkastan tätä elokuussa tarinaa, ehdin olla jonkin aikaa kotona, mutta ulkoilin paljon ja yhtäkkiä sain aurinkoa liikaa, että menin niin huonoon kuntoon, että ambulanssilla haettiin sisätautiosastolle. Tytär halusi, että palaan sairaasta vuokra-asuntoon, koska palvelut ovat lähellä.Olen kirjoitellut paljon. Elämä-lehteen kirjoitin tarinani ja sain päätoimittajalta kiitokset ja 1000 mummon markkaa. Hymy-lehti järjesti sadalla kovaonniselle riemuloman Tahkovuorella. Kirjeeni oli luovin, sanoivat Hymyn miehet. Kyllähän tätä kovaa elämäntarinaani esitettiin Karponkin ohjelmaan, mutta en siihen suostunut.
Olen saanut ihanan ystävän, joka vie minua ulos. Hän on Sirkka-Liisa Lamminkoski. Hänet on valittu puoluekokouksen johtajaksi. Viime kesänä Sirkka ilmoitti minusta 7 päivää lehteen, josta tultiin tekemään haastatteluja ja kuvauksia. Sain 300 euroa, kaksi pehmeätä huopaa sekä pehmeän saalin.
