POLIOTARINOITA
Uusi avioliitto - taivas kirkastuu
Olin ollut kymmenen vuotta leskenä, kun tuli halu päästä avioliittoon. Kylällä asui ihana poika, joka oli hyvä haitarinsoittaja. Erkki oli lapsuudentuttu. Hänen taustansa, elämäntaidot ja opinahjonsa olivat tutut. Niinpä siinä tuli osoitettua ystävyyttä ja hellyydenosoituksia puolin ja toisin. Tuntui kivalta, kun lapseni alkoivat puhutella häntä isäksi. Niin sitä mentiin 1948 naimisiin ja kaikki oli niin onnellista.
Ostimme kodiksi maatilan, jonka Erkki taitavana miehen laittoi kuntoon. Erkki oli sotainvalidi ja sai valtionkonttorista remonttirahaa. Hän oli monta vuotta koulun käsityöopettajana ja hänellä oli Helsingissä taidenäyttely. Kapellimestari Jorma Panula kävi hänen töitään katsomassa ja innostui töistä niin, että vei ne mukanaan Helsinkiin. Kaikki työt menivät kaupaksi. Ostimme lehmän ja porsaan. Pihapiiriä hoidettiin ja meitä pyydettiin pihapiirikilpailuun, mutta emme siihen alkaneet. Työtä tuntui olevan jo liian paljon ja olihan miehen sotavamma ja minun ensimmäisen mieheni menetys meitä rasittanut. Onni täytti pirtin tottakai, kuten lauletaan.
Polio ja siitä toipuminen
Kesäkuussa 1949, juuri ennen juhannusta, kaikki romahti. Minä sairastuin polioon. Kova kuume alkoi päästä ja siirtyi niskan kautta selkäydintä myöten jalkoihin. Hevoskyydillä vietiin 20 kilometriä makuuasennossa, kun voinut istua. Sairaalaan sisälle mentäessä jalat eivät ottaneet päälle ja petillä riisuttiin vaateet ja vaihdettiin uusiin.
Ruoka ei maittanut, nieleminen oli vaikeaa eikä hengityskään oikein toiminut. Vatsa toimi peräruiskeilla ja virtsaputki supistui. Kädet eivät toimineet ja puhe meni sekaisin. Olin kunnan sairaalassa kovasti kipeänä. Morfiinipistoksia annettiin joka päivä ja särkypulveria. Oloa lievitettiin myös lämpötyynyllä. Ajatus sentään toimi.
Sairasvuoteella kiitin Taivaan Isää, että Erkki oli minulla tukena ja turvana. Hän lypsi lehmän ja ruokki porsaan, hoiti sotaorvot, pesi pyykit, laittoi ruoat. Kaiken oli Taivaan Isä järjestänyt, koska tällainen kauhea sairaus iski minuun ja oli suojellut, ettei lapsiin eikä Erkkiin tarttunut. Meidän kylällä oli kolme tapausta. Muut ovat nyt ajat sitten kuolleet. Yksi meni junan alle, kun ei jaksanut elää.
Toista kuukautta olin pienen kunnan sairaalassa ja olin vielä huonona, kun minut tuotiin kotiin. En päässyt vielä kävelemään ja puhuminen oli vaikeaa. Kiitos Taivaan Isälle, että Erkki opetti minut kävelemään ja puhumaan. Vähän päivässä, paljon viikossa, vaikka ei sillä kotihoidolla voinut kovin terveeksi tulla.Lapset kävivät äitiä halaamassa ja sanoivat, että oli hyvä, kun äiti ei kuollut. He koittivat auttaa tekemällä niitä kotitöitä, mitä osasivat ja pystyivät. Taivaan Isä oli kuullut rukouksemme ja niin minusta tuli kävelevä ja puhuva perheenäiti. Tämä on suuri ihme, sillä siihen aikaan ei ollut kotiapua eikä kotisairaanhoitajia niin kuin nykyisin. Olin onnekkain niistä kolmesta polioon sairastuneista. Olen meidän pitäjässä ainoa, joka sairastan polion myöhäisoireita.
Kun olin toipunut sairaudesta aika hyvin, aloimme suunnitella perheenlisäystä. Erkki oli lapsirakas ja hänkin tahtoi tulla isäksi. Tuumasta tuli totta 1952, jolloin syntyi Markku. Riski, komea hymypoika. Orpolapset olivat iloisia saadessaan helliä pikkuista vauvaa. Tunsin itseni terveeksi ja elämä oli kaikin puolin kunnossa. Vuodet vierivät ja lapset varttuivat. Sotaorvot kävivät pakolliset koulut ja olivat hyväoppisia ja hyväkuntoisia. Valtio olisi kouluttanut, mutta siihen aikaan ei ollut koulukuljetuksia ja koulut olivat kaukana.
