POLIOTARINOITA
Väinämöisen tarina
Iänkaiken invalidina
Väinön tarina on alun perin ilmestynyt Polioinvalidi-lehdessä syyskuussa 1957. Julkaisemme jutun hieman stilisoituna Poliotarinoissa, koska arvelimme, että polioinvalidiyhdistyksen varhaisella perustajalla Väinö Sipparilla ei olisi ollut jutun julkaisemista vastaan. Julkaisulupaa netissä olisikin ollut vaikea antaa vuonna 1957, koska silloin ei ollut tietoakaan internetistä.
Väinö kirjoittaa johdannoksi: Ei voi mitään. Kirjoittaa täytyy ja kertoa itsestään, sillä lehteen on saatava kuvauksia invalidien elämästä ja toilauksista. Tehtävähän on ainakin allekirjoittaneelle sikäli helppoa, että 55 vuotta elämää taaplanneena on jäänyt hampaan koloon yhtä ja toista jossakin mielessä on kertomisen arvoista.Älköön lukijani alkuunkaan ajatelko, että aion laatia valitusvirren invalidin kovasta kohtalosta. Sanotaan: "Muruja on elon onni, suruja sen suurin osa." Kun kriitillisesti tarkastelen eloni taivalta ja vertaan sitä terveenä säilyneen ihmisen elämään, niin enpä huomaa, että minulla olisi mitään valittamista. Kaikilla meillä on iloja ja murheita samalla mitalla, toisilla enemmän toisilla vähemmän kumpaakin. Kaikilla oma kyttyränsä kannettavanaan.
Motto: Itte ittiäni kehun, itteppä tapanikin tunnen. (Oululainen sananparsi.)
