POLIOTARINOITA
Kotiopettajattaresta puutarhaharjoittelijaksi
Seuraava työpaikka löytyi Porin maalaiskunnasta isosta maalaiskartanosta, jossa ohjailin kahden oppikoulunsa aloittaneen pojan lukuja ja sain olla emännän seurana kesätkin. Pojat edistyivät hyvin ja oli etsittävä uutta työtä.
Olisin päässytkin erääseen konttorikoneliikkeeseen myyjäksi ja ystävällinen johtaja lupasi konttorikoulussa opettaa minulle kymmensormijärjestelmän. En pystynyt sanomaan, että vasen käteni oli myös lievästi halvaantunut, enkä pystyisi sillä kirjoittamaan. Peräännyin keksaisemalla, etten ollut saanut asuntoa kohtuuhintaan.
Etsin lehdistä paikkoja ja näin puutarhaharjoittelijan paikan Tampereen läheltä aateliskartanosta. Harjoittelu olisi kaksivuotinen, maataloushallituksen alainen ja sen suoritettuani olisi käytävä emäntäkoulu ja kaksivuotinen Järvenpään opettajaopisto, jonka jälkeen valmistuisin puutarhaopettajaksi. Ajattelin paikkaa hakiessa vain sitä, että saisin asunnon ja ruuan.
Oli tulossa sota, mutta kartanossa, joka oli järven rannalla, varsinkin kalaa riitti. Meitä oli kolme harjoittelijaa ja puutarhaväellä oma huoneisto sekä oma keittäjä. Selvisin töistä, mutta emäntäkouluun vaadittavaa lääkärintodistusta en saanut helpolla. Lääkäri ihmetteli, miksi minulle ei oltu asennettu tekojalkaa ja sydänkin oli huono. Viimein hän sentään suostui kirjoittamaan vaaditun todistuksen.
Emäntäkoulussa pärjäilin hyvin kunnes sairastuin paratyyfukseen eli pikkulavantautiin, johon yksi oppilaista kuoli. Koulu oli vuoden sotasairaalana ja näin toivuin hitaasti olemalla sairaalasta päästyäni töissä koulun puutarhassa. Entinen kouluni oli nyt Eduskunnan tilapäisenä suojapaikkana Helsingin pommituksia paossa.
Oma kukkakauppa
En kuntoni vuoksi saanut lääkäriltä suositusta Järvenpään opistoon ja kun näin lehdestä kukka kauppa-apulaisen paikan, hain sinne ja lievästä ontumisestani huolimatta sain paikan Kauhavalta. Työtä oli lähes yötä päivää. Kun kaatuneita oli jopa nelisenkymmentä viikossa, päätin perustaa oman kukkakaupan Teuvalle.
Kun olin eräänä pääsiäisenä lomalla äitini luona, hän oli synnyttänyt toisessa avioliitossaan toivotun ja odotetun pienen Jaakon. Viisi päivää vanha Jaakko oli äidin kainalossa, kun näin sen henkäisevän viimeisen kerran. Äiti huomasin tapahtuneen vasta, kun tunsi pojan kehon jäykistyvän sylissään. Myöhemmin äiti sanoi: "Sinä et ole tuottanut koskaan iloa". Jäin miettimään, vihaako hän minua, koska olen vammainen, kun äiti vielä jatkoi: "Jos Jaakko olisi elänyt, kaikki olisi ollut toisin". Tämä kerta ei ollut ainoa kerta ja siitä huolimatta se koskee kipeästi.
Äitini jäätyä leskeksi toisen kerran, sain ostettua tontin keskustasta ja äitini kanssa rakennutimme talon. Velkataakka oli melkoinen ja työtä oli tehtävä tunteja laskematta. Näin kului kolmisenkymmentä vuotta. Tänä aikana äitini kuoli ja menin naimisiin. Mieheni oli pikkutilallinen ja hoiti omaa taloaan. Ennen omaa taloa olin ollut vuokralla kolmessa paikassa.
Pidin työstäni ja voimia riitti ihmeesti kunnes sairastuin Aasialaiseen ja siitä jäi jatkuva kuume. Näin yritin hoitaa työni, vaikka lääkärit tunnistivat tilani vasta kolmen vuoden kuluttua keuhkokuumeen kaataessa minut vuoteeseen. Jouduin parantolaan ja todettiin viimeisen asteen keuhkotauti merkittynä kolmen ristin basilleilla, joka merkitsi korkeinta mitattavissa olevaa tilannetta. Kuoleman rajoilta selvisin kuitenkin kenties uusien, voimakkaitten lääkkeitten ja myös siksi, että keski-ikäinen naislääkärini kannusti minua sekä henkisesti, että taitavasti hoitaen. Yhdeksän kuukaudenparantolassa olon jälkeen pääsin kotiin, mutta liikettä en saanut avata vielä puoleen vuoteen.
Kilpailu puutarha-kukkakaupan kanssa kiristyi äärimmilleen aloitettuani taas liikkeeni. Kova työ ja paine aiheutti ensimmäisen vakavan kohtauksen ja jouduin eristyshuoneeseen viideksi viikoksi, jolloin yskösnäyte varmisti, ettei kyseessä ollut taudin uusinta. Vikaa etsittiin, mutta syytä ei löydetty. Eristyksessä ollessani mm. ruoka laitettiin ovenraosta tuolille. Jatkoin sinnikkäästi liikettäni, mutta vakavia kohtauksia hengitysvaikeuksineen alkoi tulla joka vuosi ja kukkakauppa oli lopetettava,
