POLIOTARINOITA
Kukkakauppiaan tarina
Odotettu esikoinen
Oli odotettu poikaa, mutta tyttökin oli tervetullut esikoinen. Kunhan kivut loppuivat ja äiti kuuli tarmokkaan parkaisun. Syntymäpäiväksi merkittiin 12. 11. 1919 ja paikkakunta oli Salo, jonne vaatimaton koti oli perustettu isän työn mukaan. Isä oli vakuutustarkastaja ja äiti koetti parannella elämisen tasoa pitämällä pientä leipomoliikettä.
Pimeästä syksystä selvittiin jotenkuten talveen ja kevään tullen elämä jo helpottuikin. Isä pyöräili innokkaammin asioitaan hoitamassa ja äiti pakkasi vauvansa vaunuihin ja sijoitti ne aurinkoiseen ja suojaiseen pihanurkkaukseen. Naapurin mummo ihastui oitis lapseen: ”Syöttelee lapselle hiirensyömiä pikkuleipiä, valitti äiti vähemmän ilahtuneena.
Epäselvää itkuisuutta ja järkyttävä diagnoosi.Lapsi, Annikki Kaarina, oli kiltti ja nauravainen, mutta kesän lähestyessä alkoi pitkä itkun kausi. ”Kyllähän lakkaa, kunhan viette kuumaan saunaan ja kylvetätte kunnolla”, neuvoi naapurin mummo huonolla menestyksellä. ”Vaikuttaa korvatulehdukselta”, arveli äiti ja lääkäri oli samaa mieltä. "Ellei kalvo puhkea ja mätää ala tulla, on käytettävä veistä, päätteli lääkäri, kun rohdoista ei ollut apua. Äitiä tilanne kauhistutti ja nähtyään lapsen tyynyllä pienenpisaran , hän soitti heti ilouutisen tohtorille.
Ilo kuitenkin tyrehtyi, kun lapsi tuli apaattiseksi ja tarkkasilmäinen mummo totesi, että tytön toinen jalka on aina samalla tavoin koukussa. Nyt käännyttiin lääninlääkärin puoleen. ”Tämä lapsi ei kävele ikinä”, totesi tohtori. Äiti pyörtyi ja lapsi oli pudota lattialle.
Arvo Ylpön vastaanotolla
Onneksi isä tiesi kertoa, että Suomessa oli kuuluisa lastenlääkäri Arvo Ylppö. Vastaanotto tilattiin ja niin Annikki Kaarina pääsi vastaanotolle, jossa ystävällinen setä tarjosi ensin suklaanappeja, joita hänellä oli vadissa pikkupotilaita varten. Sitten Ylppö alkoi tarkkailla potilaan niin ruumiillista kuin henkistäkin puolta. Kun osasin sanoa, että seinällä oleva oudon näköinen esine oli kello, tohtori totesi ilahtuneena: "Tästä lapsesta ei saa tulla klemppajalkaa".
Uusi vastaanotto jätti Annikkiin kuitenkin pysyvän epävarmuuden lääkäreitten suhteen. Nyt asetettiin lattialle pahvilevy, johon jo kävelemään oppineen Annikin askeleet merkittiin. Sitten Arvo Ylppö asettui vitsan kanssa levyn toiseen päähän ja äiti toiseen päähän. Annikki oli alkanut kävelemään opittuaan astua vasemmalla jalalla varpaitten päkiällä, mutta nyt piti astua koko jalalla, muuten tuli vitsaa toiselta tai toiselta puolelta. Se oli kauhea kokemus ja harjoitus jäi kotona toteutumatta.
