POLIOTARINOITA
Väsynyt äidin käsi koskettaa lapsen päätä, tukan untuvaa, ja kevyt silittävä liike syntyy aivan kuin itsestään.
Lapsen pään ja äidin käden yhteinen kertomus on saanut alkunsa jo kauan sitten. Se on osa suurta kertomusta, johon koko ajan liittyy pieniä kertomuksia. Kertomusten sisällä jokainen kosketus ja kosketuksi tuleminen luo uutta, olemassa olevaa merkitystä.
Kun vierailulle tullut anoppi vaihtaa lapsen vaippoja, täsmälliset, nopeat liikkeet viiltävät äidissä äkkiä esille kivun, sitten hämmästyksen ja lopulta kysymyksen: miksi? Miksi nopeus, täsmällisyys ja tehokkuus tekevät kipeää?Siksi, että merkitys elää rauhallisessa, lempeässä, tunnustelevassa kosketuksessa.
Siksi, että suuren kertomuksen polkua etsitään ja löydetään hitaasti, yhdessä.
