POLIOTARINOITA
Tunnustelijan tarina
Polion kanssa elämän polulla
Sairastuin polioon vähän ennen kuin täytin neljä vuotta. Molemmat käteni halvaantuivat ja vasen jalkakin osittain. Oikea käsi jäi pysyvästi täysin halvaantuneeksi, vasen kuntoutui kohtalaisesti toimivaksi. Jalkaan jäi heikkoutta, selkään kehittyi kasvun myötä skolioosi.
Meitä sisaruksia oli ja on edelleen viisi tyttöä ja kolme poikaa, olen heistä toiseksi vanhin. Kukaan muu kuin minä ei perheestämme sairastunut polioon. Kotinamme oli maalaistalo, ympärillämme sukualaisia, eläimiä, peltoja ja metsää, kylä ja kylän väki. Lapsena leikin sisarusteni kanssa tehden melkein kaikkea sitä, mitä muutkin, vaikka usein eri tavoin, omia keinoja löytäen. Kävin samaa kotikylän koulua kuin muutkin perheemme lapset. Jatkoin oppikouluun ja yliopistoon ja valmistuin puheterapeutin ammattiin.
Työurani alkuaikoina tapahtui myös avioliiton solmiminen. Saimme kaksi lasta ja itsellenikin vähän yllätykseksi opin selviytymään lasten hoitamisesta tarvittaessa yksinkin, mieheni toki auttoi myös. Lasten syntymien jälkeen olin muutamana vuonna kokonaan kotona. Kun me molemmat vanhemmat sitten kävimme kokopäivätyössä ja lapset olivat vielä pieniä, meillä oli vähän aikaa kotiapulainen. Elämässäni oli pitkä jakso, jolloin tein sekä palkkatyötä että perheenäidin työtä. Jäin pois kokopäivätyöstä jonkin verran ennen normaalia eläkeikää postpolio-oireiden takia.Elämäni polulla on ollut vaikeita kohtia, mutta paljon myös hyviä kokemuksia. Kun mietin ongelmista selviämistä ja jaksamistani alkutaipaleelta näihin päiviin asti, koen sekä ilot että surut merkityksellisinä. Ilo antaa voimaa ja vaikeuksien kohtaaminen pakottaa keinojen etsimiseen, työskentelyyn, ehkä muuttumiseen. Mielestäni myös ongelmien selvittelyyn liittyvä työskentely ja oman suhtautumisen vaihtoehtojen löytäminen ovat meillä erilaisilla ihmisillä monella tavoin samankaltaisia.
On hyvin tärkeää antaa myös vammaisille lapsille ja erityisesti juuri heille mahdollisuuksia monipuolisiin kokemuksiin, joista voi saada voimavaroja. On tärkeää päästä kohtaamaan luonto ja sen ihmeet ja on tärkeää päästä kanssakäymiseen ikätovereiden ja muiden ihmisten kanssa. Kun on pitkiä sairaalassa olemisen jaksoja ja rajoittunut liikkumisen mahdollisuus, on jopa ihan järjestämällä järjestettävä tätä monipuolisuutta. Se on mielestäni yhtä tärkeää kuin kuntoutus.
Merkitykselliset kokemukseni rakentuvat minun mielessäni toisinaan runon kaltaisiksi kuviksi tai kertomuksiksi. Kerron seuraavassa niistä muutamia.
