Polion myöhäisoireet – uusi haaste

Julkaistu Suomen Lääkärilehdessa nro 8/2002

Polio on käytännössä hävitetty Suomesta tehokkaiden rokotusten ansiosta, mutta halvausoireisen polion sairastaneita on kuitenkin maassamme elossa vielä useita tuhansia. Viime vuosina yhä useammalle heistä on alkanut ilmaantua uusia oireita kuten lisääntyvää lihasheikkoutta, lihas- ja nivelkipuja, uupumusta ja kylmänarkuutta. Oireet viittaavat polion myöhäisoireyhtymään, ja sen tunnistaminen terveydenhuollossa on tärkeää oikean hoito- ja kuntoutussuunnitelman valitsemiseksi sekä turhien tutkimusten välttämiseksi. Poliovammaisten kuntoutustarpeesta olisi saatava kansallinen selvitys.

Joitakin vuosia sitten pidettiin myös Suomessa aiemmin sairastettua poliota tilana, joka ei myöhemmin aikuisiällä pahene. Viime aikoina kuitenkin yhä useammalle halvausoireisen polion sairastaneelle on alkanut ilmaantua uusia neurologisia oireita kuten lisääntyvää lihasheikkoutta, voimakasta väsymisen tunnetta, lihas- ja nivelkipuja, hengitysongelmia sekä erilaisia unihäiriöitä (1,2,3,4,5).

Kuva 1. Kööpenhaminassa Carlsbergin Glyptoteekissa on pieni muistokivi 1300-luvulta eKr. Siihen on kuvattu syyrialainen Ruma, jonka toinen jalka on “polion” viottama: Keppiin nojaten hän toimittaa vaimonsa seuraamana uhrirituaalia.

Polion sairastanut on yleensä tottunut ottamaan itsestään kaiken irti. Yritteliäisyydellä ja kovalla harjoittelulla poliopotilaat ovat pyrkineet elämässä eteenpäin ja selviytyneet usein jopa ‘terveitä’ kanssaihmisiä paremmin (6,7). Myös uusien oireiden ilmaantuessa on fyysistä harjoittelua entisestään lisäämällä pyritty täyttämään yksilöön kohdistetut odotukset.
Polion myöhäisoireiden ilmaantuessa tarvitaan kuitenkin uudenlaista asennetta elämään. Itsenäisyyden ja omatoimisuuden säilyttämiseksi mahdollisimman pitkään tulee elimistön voimavaroja annostella uudella tavalla ja sallia myös riittävästi lepotaukoja (8). Tarvittaessa on hyväksyttävä uudet apuvälineet liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi.
Kokonaan uudenlaisen elämänasenteen sisäistäminen saattaa ikänsä taistelleelle polion sairastaneelle olla vaikeaa ja usein tarvitaan tukea terveydenhuoltohenkilöstöltä. Kokonaiskuvan luominen poliosta ja sen myöhäisoireista on tärkeää kyetäksemme tarjoamaan tukea polion myöhäisoireyhtymästä kärsiville.

Historiaa

Lapsihalvaus eli polio tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla, vaikka poliota on esiintynyt seinämaalausten ja hautalöydösten perusteella jo muinaisessa Egyptissä (9). Luultavasti vanhin kuvatallenne poliosta on egyptiläisessä muistotaulussa 1 300-luvulta eKr (10). Kuva esittää miestä, jonka toinen alaraaja on surkastunut ja joka käyttää pitkää keppiä kainalosauvana (kuva 1).
Polion historiaa ei tarkkaan tunneta, mutta vuonna 1840 sairastui saksalaisessa maalaiskylässä pikkupoika tautiin, joka jätti pojan jalat veltoiksi (11). Äiti vei pojan kirurgi Jacob Heinen tutkittavaksi ja tämä totesi halvauksen syyksi hermosolujen tuhoutumisen. Pian tämän jälkeen alkoi tautia esiintyä epidemian luonteisesti etupäässä lasten keskuudessa myös Ruotsissa, jossa asiaa selvitteli tohtori Medin Tukholman yliopistosta. Näiden kahden lääkärin mukaan tautia alettiin nimittää Heine-Medinin taudiksi. Myöhemmin tautia alettiin kutsua myös lapsihalvaukseksi, koska valtaosa sairastuneista oli lapsia. Tämä nimitys on kuitenkin harhaanjohtava, koska sairautta esiintyy myös aikuisissa. Sittemmin taudista on käytetty tieteellistä nimeä poliomyelitis anterior acuta ja yleiseen käyttöön on vakiintunut termi polio. Kreikankielinen sana polio tarkoittaa harmaata ja se viittaa selkäytimen etuosan harmaaseen alueeseen.

Viime vuosisadan alkupuoliskolla Euroopassa oli vaikeita polioepidemioita. Suomessa suurimmat epidemiat olivat vuosina 1954 (serotyyppi 1) ja 1956 (serotyyppi 3), jolloin 790 ja 632 potilasta halvaantui (kuvio 1)(12, 13). Kaiken kaikkiaan maassamme arvioidaan viime vuosisadalla olleen noin 10 000 paralyyttiseen polioon sairastunutta (1).

Akuutti poliomyeliitti

Akuutti poliomyeliitti on virussairaus, joka tuhoaa selkäytimen etusarven liikehermosoluja. Se kuuluu yleisvaarallisiin tartuntatauteihin. Poliovirukset kuuluvat pikornavirusten heimon Enterovirus-sukuun ja niitä on kolme eri serotyyppiä.
Viruksen tartuntareitti on feko-oraalinen ja respiratorinen. Virukset lisääntyvät nielun ja suoliston limakalvoilla, ja niiltä osa viruksista pääsee imusuoniston kautta vereen ja sieltä keskushermostoon (14). Itämisaika on 7-14 vuorokautta.
Polio on erittäin tarttuva, mutta 90-95%:ssa tartuntatapauksia se etenee ilman näkyviä oireita. Vajaalla 10%:lla tartunnan saaneista esiintyy infektio-oireita kuten kuumetta, huonovointisuutta ja kurkkukipua. Muutaman päivän kuluttua 1-2% saa vakavampia oireita, jolloin potilaalla on useimmiten meningiitin taudinkuva. Samoihin aikoihin ilmaantuvat myös halvausoireet, joita esiintyy 0,1-1%:lla rokottamattomista tartunnan saaneista (8,14).

Kuvio 1. Polion esiintyminen Suomessa 1911-97

Halvaantuminen johtuu selkäytimen etusarven solujen tulehdusreaktiosta ja aiheuttaa siten alemman motoneuronin vaurion ja velttohalvauksen. Halvautuneen vartalon osan tai raajan tunto säilyy, mikä on olennainen ero mm. tapaturmaiseen selkäydinvaurioon nähden. Halvauksille on luonteenomaista asymmetria (11). Halvauspotilaista pienelle osalle kehittyy myös bulbaarioireita kuten dysfagiaa ja silmälihasten halvauksia. Ydinjatkoksen vaurion seurauksena myös hengitystä ja verenkiertoa säätelevät keskukset saattavat vioittua (9,11). Halvausoireisiin sairastuneiden yhden vuoden kuolleisuus on 5-10%, mutta bulbaariseen tautimuotoon sairastuneiden kuolleisuus on suurempi (14).

Toipuminen alkaa muutaman viikon kuluttua oireiden alkamisesta. Ihmiselimistö pyrkii korjaamaan tilannetta versomisilmiön (sprouting) avulla eli terveet ja vain osittain vaurioituneet liikehermosolut kasvattavat säikeitä lihassoluihin, joiden hermosolu on tuhoutunut tai vahingoittunut vaikeasti. Toipumisprosessissa myös lihassyiden hypertrofialla sekä transformaatiolla nopeista (tyyppi II) hitaiksi (tyyppi I) on merkitystä (8). Noin puolet sairastuneista toipuu kokonaan tai lähes oireettomiksi (11,14).

Rokotukset polion taltuttajina

Käännekohta polion historiassa tapahtui rokotteiden käyttöönoton jälkeen. Yhdysvaltalainen lääkäri Jonas Salk kehitti vuonna 1955 injektiona annettavan rokotteen (IPV=Injectable Polio Vaccin), joka sisälsi kaikkia tunnettuja polioviruksia inaktivoituina. Salk-rokote antaa hyvän suojan poliotautia vastaan, mutta ei estä tehokkaasti poliovirustartuntaa suolistossa, joten IPV-rokotuksin suojattu henkilö voi levittää poliovirustartuntaa.

Vuonna 1961 kehitti Albert Sabin suun kautta annettavan rokotteen (OPV=Oral Polio Vaccin), joka valmistettiin elävistä, mutta heikennetyistä viruksista. Nämä virukset lisääntyvät luonnollisen polioviruksen tapaan suolistossa, mutta eivät tunkeudu keskushermostoon ja aiheuta tautia. Lisääntymisen seurauksena syntyy paikallinen immuunivaste, joka IPV:n aikaansaamaa immuniteettia paremmin rajoittaa uusia poliovirustartuntoja. Lisäksi OPV:n käyttö on helpompaa ja halvempaa kuin IPV:n käyttö (15).

Ongelmana OPV:n käytössä on se, että lisääntyessään rokotevirus saa toisinaan takaisin taudinaiheuttamiskykynsä ja voi aiheuttaa halvausoireisen taudin eli ns. rokotepolion (VAPP = Vaccine Associated Paralytic Poliomyelitis). Sen esiintyvyys on noin 1 tapaus jokaista 500 000 ensiannosta kohti (16). Rokotepolion välttämiseksi OPV:n käytöstä siirrytään pelkän IPV:n tai IPV-OPV -yhdistelmäohjelman käyttöön tilanteessa, jossa luonnollinen polioviruskierto väestössä on saatu loppumaan (15).

Suomessa lasten säännölliset rokotukset aloitettiin vuonna 1957 Salk-rokotteella ja vuosina 1960-61 järjestettiin rokotuskampanja kaikille. Rokotusten myötä poliomyeliitti ja myös poliovirukset hävisivät Suomesta useiksi vuosiksi (12).

Vuosina 1965-83 ei Suomessa ollut lainkaan uusia oliotapauksia, kunnes elokuun 1984 ja tammikuun 1985 välisenä aikana ilmeni yllättäen 10 halvausoireista poliotapausta. Tämän vuoksi kaikki alle 18-vuotiaat saivat ylimääräisen Salk-rokotteen ja lisäksi helmi-maaliskuussa 1985 järjestettiin epidemian taltuttamiseksi OPV-kampanja, missä noin 94% väestöstä sai ns. sokeripalarokotteen.
Nykyisin Suomessa on käytössä rokotteista ainoastaan IPV ja lasten rokotusohjelmaan kuuluu 3-4 perusrokotusannoksen (6kk, 12kk, 20-24kk ja 6v) lisäksi vielä tehosteannokset 11 ja 16 vuoden iässä. Aikuisten tehosterokotukset 5 vuoden välein ovat tarpeen vain, jos matkustetaan maahan, missä luonnollinen poliovirustartunta on vielä mahdollinen (13). On myös muistettava, että sairastettu polio antaa suojan vain yhden serotyypin aiheuttamaa tautia vastaan, joten polion sairastaneetkin on syytä rokottaa trivalentilla rokotteella, jotta varmistettaisiin suoja myös kahta muuta serotyyppiä vastaan (14).

Polion myöhäisoireyhtymä

Ranskalainen neurologi Charcot kuvasi ensi kerran jo vuonna 1875, että aiemmin polion sairastaneille saattoi vuosien kuluttua kehittyä uusia neurologisia oireita (7). Oireyhtymästä on sittemmin käytetty useita vieraskielisiä nimiä, mutta Suomessa yleisimmin käytettyjä termejä lienevät postpoliosyndrooma (PPS) ja polion myöhäisoireyhtymä (1).

Toistaiseksi ei ole varmaa käsitystä oireyhtymän yleisyydestä, mutta esiintyvyyden on uusimpien tutkimusten perusteella arvioitu olevan jopa 50-85%, joskin myös pienempiä esiintyvyyslukuja on raportoitu (1,2,3,17,18). Polion myöhäisoireet ilmaantuvat keskimäärin 30-40 vuotta akuutin poliomyeliitin jälkeen, mutta vaihteluväli on 8-71 vuotta (1,2,7). Oireyhtymän syy on epäselvä, mutta tutkimusten mukaan riskitekijöitä ovat yli 10 vuoden ikä polioon sairastuessa, akuuttivaiheen hengityslaitehoito sekä halvauksien esiintyminen kaikissa raajoissa (7,19,20,21). Polion myöhäisoireista tärkeimpiä ovat lihasheikkouden lisääntyminen, lihas- ja nivelkivut, uupumus sekä kylmänarkuus (1,2,3,4,22,23).

Taulukko 1. Postpoliosyndrooman diagnostiset kriteerit.

Taulukko 3. Poliokuntoutuksen tavoitteet

Toimintakyvyn parantaminen ja/tai ylläpitäminen
Liikuntakyvyn parantaminen ja/tai ylläpitäminen
Perustietojen kartuttaminen
Omahoito-ohjelman laatiminen
Henkisten voimavarojen käytön edistäminen
Yleinen virkistyminen
Kokemusten jakaminen
Apuvälineiden kokeilu ja suositusten laatiminen
Asunnon muutostöiden arviointi
Ohjaaminen tarvittaessa jatkotutkimuksiin
Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen ja mahdollisuuksien selvittäminen
Sosiaaliturvan kartoitus sekä hakemusten ja lausuntojen laatiminen
Erityisongelmien hoito (äänen tuotto, hengitys, nielemishäiriöt, mieliala)

Lihasheikkouden lisääntymisen syy on vielä epäselvä, mutta yleisimmin kannatettu teoria on liikehermosolujen ennenaikaisen vanhenemisen ja ylikuormittumisen yhteisvaikutus (7,19). Neurofysiologisten ja lihasbiopsiatutkimusten perusteella on arveltu, että versomisen seurauksena syntyneen laajentuneen motoneuroniyksikön lisääntynyt metabolinen tarve johtaa motoneuronin ennenaikaiseen uupumiseen ja kuolemaan. Tämän seurauksena toimivien lihassolujen määrä vähenee nopeasti ja seurauksena on lihasvoiman väheneminen, lihasten väsyvyyden lisääntyminen ja lihasten surkastuminen (1,2).

Polion myöhäisoireyhtymään liittyy myös vaihtelevasti lihas- ja nivelkipuja. Osa näistä kivuista on puhtaasti tuki- ja liikuntaelinperäisiä: ne johtuvat nivelten epätasaisesta ja liiallisesta kuormittamisesta, jonka seurauksena nivelet vioittuvat ja altistavat nivelrikolle, hermopinteille sekä lihasten ja jänteiden rasituskivuille. Tyypillinen rasituskipu on lonkan seudun trochanterbursiitti raajassa, jossa ei ole poliovauriota, koska tämä raaja on joutunut epätavalliselle kuormitukselle vastakkaisen raajan lihasheikkouden ja lyhentymän takia. Terveissä yläraajoissa ja hartiaseudussa voi ilmetä rasituskipuja henkilöllä, joka joutuu alaraajojen polioheikkouden takia käyttämään kyynärsauvoja. Kipua syntyy myös skolioosin, muiden virheasentojen, lihaskireyksien ja osteoporoosin seurauksena (2,7). Polion myöhäisoireyhtymässä esiintyy kuitenkin myös lihassärkyä, jota on vaikea paikallistaa. Se saattaa tuntua kehon kaikissa lihaksissa muistuttaen influenssasta aiheutuvaa lihaskipua. Tämän kivun on ajateltu johtuvan heikkojen lihasten liikakäytöstä (2).

Tärkeä oire polion myöhäisoireyhtymässä on uupumus; sen esiintyvyydeksi oireyhtymässä on arvioitu 34-91%. Uupumusta määritellään energian ja kestävyyden puuttumisena, joka vastakohtana krooniselle väsymysoireyhtymälle tulee esille iltapäivän varhaistunteina ja vähenee lyhyiden lepotaukojen jälkeen. Uupumuksen tausta on epäselvä, mutta syyksi on ehdotettu poliovirusten aiheuttamaa vauriota aivojen aktivaatiojärjestelmässä (2,24).

Polion sairastaneilla on usein lisääntynyttä kylmänarkuutta jo sairauden alusta lähtien. Syitä kylmänarkuuteen ovat autonomisen hermoston toimintahäiriöstä johtuva verenkierron heikkous ja immobilisaation seurauksena syntyvä alaraajojen turvotus. Kylmänarkuus saattaa polion myöhäisvaiheessa entisestään lisääntyä ja aiheuttaa kivuliasta kylmäämisoiretta jaloissa (7).
Osana polion myöhäisoireistoa myös hengitystoiminta voi heikentyä. Eri aineistoissa uusia hengitykseen liittyviä oireita on raportoitu 36-42%:lla polion myöhäisoireista kärsivillä (25). Hengitysvaje johtuu tavallisesti hengityslihasten ja hengityksen apulihasten heikkoudesta. Vartalon lihasten heikkous voi lisäksi johtaa skolioosiin, joka vähentää rintakehän liikkuvuutta ja voi vaikuttaa myös ylähengitysteiden rakenteeseen ja toimintaan. Polion seurauksena myös hengityskeskus ydinjatkoksen alueella on voinut vaurioitua. Hengitysvajaus kehittyy vähitellen ja oireet voivat pitkään olla vähäisiä. Toisaalta hengitysvajauksesta kärsivän polioinvalidin vitaalikapasiteetti heikkenee 60-90% nopeammin kuin normaalisti ikääntyessä (26). Erityisesti molemminpuolisesta palleaheikkoudesta tai rintarangan skolioosista kärsivien unenaikainen ventilaatio saattaa olla yllättävänkin heikkoa. Myös uniapnea on tavallinen ongelma polion myöhäisoireyhtymää sairastavilla (27). Yöllisen hengityshäiriön tutkiminen on aiheellista, mikäli esiintyy siihen viittaavia oireita kuten aamupäänsärkyä, päiväväsymystä, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä tai unihäiriöitä.
Polion myöhäisoireyhtymän tunnistaminen ja potilaiden hoitoon ohjaus on tärkeää ja ajankohtaista nyt, kun maassamme suurimpien epidemioiden aikaan 1940- ja 1950-luvuilla sairastuneiden oireet ovat alkaneet voimistua. Oireyhtymän osoittamiseeni ei ole spesifistä diagnostista menetelmää vaan kyseessä on poissulkudiagnoosi, joka edellyttää uusien oireiden lisäksi tietoa aiemmin sairastetusta poliosta, toimintojen osittaista palautumista sekä vähintään 15 vuoden vakaata jaksoa toipumisen jälkeen (taulukko 1) (2,3).

Polion myöhäisoireiden hoito

Spesifistä hoitoa oireyhtymään ei ole. Tärkeää on muiden sairauksien poissulkeminen sekä jäljellä olevan liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitäminen. Hoitoon on kokeiltu lukuisia erilaisia lääkkeitä kuten amantadiinia, prednisonia ja pyridostigmiiniä, ilman selvää hyötyä (2,28). Kipuja voidaan usein lievittää elämäntapamuutosten, oikein suunnitellun liikunnan ja oikein valittujen apuvälineiden avulla. Tarvittaessa voidaan käyttää tulehduskipulääkkeitä ja fysikaalisia hoitoja kuten hierontaa, akupunktiota, sähkökipuhoitoja ja lämpöhoitoja (2,7).

Erityisen tärkeää polion myöhäisoireista kärsivien hengitystoiminnan arviointi (7). Mikäli yöllistä hypoventilaatiota todetaan, on ventilaatiota tehostettava ja nykyään tavallisimmin unenaikaisella naamariventiloinnilla. Mikäli unenaikainen ventilointi ei onnistu on hoito mahdollista toteuttaa myös päivisin (2,9). Uniapnean hoidoksi saattaa lievissä tapauksissa riittää laihduttaminen, mutta vaikea-asteisessa ylähengitystieahtaumassa on hoidoksi vakiintunut ylipaine- eli CPAP-hoito (27). Optimaalisen hengitystoiminnan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on tärkeää huolehtia niskahartiaseudun ja vartalon venyttelystä, ylläpitää nivelten liikelaajuuksia sekä pyrkiä saavuttamaan pyörätuolissa mahdollisimman esteettömän hengityksen salliva istuma-asento. Myös hapenottokykyä parantava ja hengityslihaksia vahvistava mutta rauhallinen aerobinen kestävyysharjoittelu soveltuu poliovammaisille, ja allasharjoittelu lämpimässä vedessä on suositeltavaa (23,29). Hengitystä on myös mahdollista parantaa spesifisen hengityslihasharjoittelun myötä (30). Muita hengityksen kannalta tärkeitä toimenpiteitä ovat tupakoinnin lopettaminen, hengitystieinfektioiden hoito ja akuutin hengitysvajauksen mahdollisuuden huomiointi sekä influenssa- ja pneumokokkirokotuksista huolehtiminen (2,7).

Yleiskunnon ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi säännöllinen fysioterapia tai fysioterapeutin kanssa laaditun kotiharjoitteluohjelman noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää. Keskeistä harjoittelussa on heikkojen lihasryhmien ja erityisesti vartalon lihasten vahvistaminen submaksimaalisten ja lyhytkestoisten harjoitteiden avulla. Terveiden lihasryhmien ylirasittamista vältetään sekä huolehditaan kireiden lihasryhmien venyttelystä. Harjoittelun lomassa on tärkeää pitää riittävästi lepotaukoja (2,23).
Kokonaistilanteen arvioimiseksi, lääkinnällisen kuntoutuksen tehostamiseksi, sosiaalisten asioiden sekä työ- ja toimintakyvyn selvittämiseksi myös laitoskuntoutusjaksot ovat suositeltavia. Kuntoutusjakson aikana pystytään säännöllisen harjoittelun lisäksi myös kokeilemaan ja tarvittaessa hankkimaan erilaisia liikkumista helpottavia apuvälineitä, esimerkiksi pitkät tukisidokset, nilkka- ja polvituet, rollaattori ja pyörätuoli. Usein uusi liikkumisen apuväline otetaan aluksi käyttöön vain osa-aikaisesti tai vain pidemmille matkoille, jotta polion sairastanut sopeutuisi apuvälineen käyttöön ja hyväksyisi sen osaksi elämäntilannettaan (23). Myös päivittäisten toimien helpottamiseksi ja työssä selviytymisen edistämiseksi on kehitetty erilaisia apuvälineitä, joiden tarvetta voidaan kuntoutusjaksolla yhdessä toimintaterapeutin kanssa arvioida.

Kuntoutustilanne

Suomessa suurista polioepidemioista on jo 40 vuotta eikä meidän tarvitse kamppailla polion akuuttiongelmien kanssa. Polion sairastaneiden henkilöiden ikääntyessä ja polion myöhäisoireiden yleistyessä olisi kuitenkin tarpeellista selvittää kansallinen poliovammaisten kuntoutustarve Suomessa ja laatia toimintasuunnitelma valtakunnallisen kuntoutusstrategian luomiseksi (9,20,32).
Muista Pohjoismaista Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on kartoitettu tarvetta poliokuntoutukseen kyselytutkimuksin. Norjassa suoritettiin vuonna 1994 valtakunnallinen poliokartoitus, jossa polion sairastaneille lähetettiin kyselykaavake. Siihen vastanneista 85% raportoi lisäheikkoudesta polion aiemmin vaurioittamista lihaksissa ja vastauksista kävi myös ilmi lisääntynyt avuntarve, vaikkakin 80% oli vielä riippumattomia ulkopuolisesta avusta (4). Vastaavanlainen kyselytutkimus toteutettiin Tanskassa vuonna 1990 ja tulokset olivat samansuuntaisia (3). Ruotsissa polion sairastaneiden määrää on kartoitettu mm. vuonna 1984 Malmössä tehdyn epidemiologisen kyselytutkimuksen perusteella ja on arvioitu, että Ruotsissa olisi kaiken kaikkiaan 10 – 15 000 polion sairastanutta (31). Suomen tilanteesta ei ole tarkkoja tietoja, mutta sairastuneiden määrä, primaarikuolleisuus, väärät diagnoosit ja luonnollinen poistuma huomioiden on arvioitu, että Suomessa olisi nykyisin elossa 4 – 6 000 polion sairastanutta (20).

Kunnallisen terveydenhuollon toteuttamasta poliopotilaiden kuntoutuksesta ei ole saatavissa tarkkoja tietoja. Kansaneläkelaitoksen tilastojen perusteella vuosina 1996-2000 polion jälkitilan vuoksi eläkkeensaajan hoitotukea saavien määrä vaihteli välillä 708-727. Korotettua hoitotukea heistä sai noin 300 henkilöä ja erityishoitotukea noin 50 henkilöä (kuvio 2). Polion jälkitilan vuoksi vuosittainen vammaistukea saavien määrä, 50-58, on pysynyt melko vakaana vuosien 1996 -2000 aikana. Kela on myöntänyt kuntoutusta vuosina 1991-2000 yhteensä 2607 kertaa (taulukko 2). Poliokuntoutujien määrä oli 1990 luvun alussa vähäisempi. Viime vuosina Kelan kuntoutusta on saanut vuosittain noin 350 henkilöä. Kuntoutus on luonteeltaan pääosin kurssimuotoista tai yksilöllistä kuntoutuslaitoshoitoa. Naisten (61%) osuus on selvästi suurempi kuin miesten (39%) ja yli 65-vuotiaiden osuus kaikista myönnetyistä kuntoutustoimenpiteistä on 12%.

Kelan poliokuntoutukselle asettamia tavoitteita ovat mm. liikunta- ja toimintakyvyn parantuminen ja ylläpitäminen, apuvälineiden ja asunnon muutostöiden arviointi, ammatillisen kuntoutuksen tarpeen ja mahdollisuuksien selvittäminen sekä kokemusten jakaminen muiden polion sairastaneiden kesken (taulukko 3).

Poliokuntoutuksen kohderyhmään kuuluvat ne henkilöt, joilla toiminta- tai liikuntakyky on heikentynyt, joilla on selvä tarve kuntoutukseen ja joilla on motivaatiota kuntoutua sekä kykyä omaksua uusia asioita. Selvitettäviä kysymyksiä on useita:
Ý Tunnistaako terveydenhuollon ja kuntoutuksen henkilöstö polion myöhäisoireet, jotta kuntouttavat toimenpiteet voitaisiin kohdistaa juuri oikeassa vaiheessa ?

Saavatko poliovammaiset henkilöt riittävän yksilöllisen ammatillisen kuntoutuksen?
Voidaanko myöhäisoireiden ilmaantumista myöhentää ja toisaalta lieventää kuntoutustoimenpiteiden avulla?
Onko jokin tietty kuntoutuksen muoto parempi kuin toinen ?
Onko kuntoutuksen muodoissa otettu uupuminen ja henkiset voimavarat riittävästi huomioon ?
Jos Kela subventoi erityisesti alle 65-vuotiaiden kuntoutusta, miten huolehtia yli 65-vuotiaiden tarpeista?
Kohdistuuko Kelan kuntoutus liian harvoin miehille ?
Onko apuvälineiden saanti ja käyttö optimoitu ?

Poliotilanne maailmalla

Maailman terveysjärjestön (WHO) tavoitteena oli hävittää polio koko maailmasta vuoteen 2000 mennessä (15). Vaikka tavoitetta ei saavutettukaan, on ohjelma edennyt hyvin. On arvioitu, että vuoden 1988 uusien tapausten vuosittaisesta yli 300 000 tapauksesta määrä on vähentynyt muutamaan tuhanteen ja polion esiintymisalue on rajoittunut kaikista maanosista keskiseen Afrikkaan, Intiaan lähinaapureineen sekä joihinkin Lähi-Idän maihin (14,15). Ohjelman läpiviennin suurin ongelma näillä alueilla on poliittisista ristiriidoista ja sisällissodista johtuva terveydenhuollon kaoottinen tila (33). Mikäli nämä ongelmat saadaan edes jollain tavoin ratkaistuksi, on polion hävittäminen maapallolta mahdollista vielä tämän vuosikymmenen kuluessa (34).

Kirjoittajat:
Alaranta Hannu, dosentti, ylilääkäri, Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus
Valtonen Kirsi, lääk.lis. Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus
Hovi Tapani, tutkimusprofessori, KTL, Enteroviruslaboratorio
Nykänen Matti, LKT, ylilääkäri, Punkaharjun kuntoutussairaala
Pohjolainen Timo, dosentti, asiantuntijalääkäri, Kela, kuntoutuslinja