Viruksia ja aivoja

Polion ei sanota vaikuttavan aivoihin, mutta välillä tulee mieleen, että onkohan sitä sittenkin vähän himmeä?

Viruksella väliä

Richard Bruno kertoo kirjassaan The Polio Paradox polioviruksista varsin eloisasti, melkein kuin ne olisivat tuttuja ihmisiä. Virustyyppejä on kolme: I) Brunhilde, II) Lancing ja III) Leon. Nimet on annettu löytöpaikan tai sen ihmisen mukaan, josta se on ensin eristetty. Aivan kuten uuden sikainfluenssan nimeksi alkanee vakiintua meksilkolainen – honkongilaisen ja aasialaisen rinnalle.

I Brunhilde iskee yleensä pelkästään raajoihin, eli tyypillisesti yhteen tai useampaan raajaan, ja enemmän joko vasemmalle tai oikealle puolelle. Brunhilde voi tietenkin iskeä myös vartaloa hermottaviin soluihin ja sitä kautta aiheuttaa hengityshalvausta lamaamalla kylkivälilihakset. Brunhildea voi syystä nimittää peruspolioksi.

II Lansing ei yleensä aiheuta halvausta lihaksiin, mutta se aiheuttaa tuhoja aivorunkoon. Amerikoissa sitä sanottiin ”kesäinflunssaksi”. ”Flunssan” aikana olo oli heikko, mutta kun halvauksia ei tullut, sairastunut toipui hyvin ja unohti ikinä sairastaneensa mitään. Lansing kuitenkin aiheutti aivorungon hermoverkkoon reikiä.

Aivorunko on hehkulampun muotoinen selkäytimen jatke aivoihin päin. Se on kuin turvonnut tynkä, jonka päällä on verkkosukka. Lansing-pirulainen teki pieniä reikiä tuohon verkkosukkaan. Kun ikää karttuu, verkon reiät suurenevat, jolloin alkaa ilmetä vaikeuksia säilyttää vireystaso. On varsin todennäköistä, että Lansingin sairastaneita ei koskaan diagnosoitu polion sairastaneiksi kuten Brunhilden sairastaneita. Brunhilden tekoset voi erottaa jo kaukaa esimerkiksi kävelytyylistä.
III Leon on kaikkein harvinaisin ja tuhoisin poliovirus. Se aiheutti sekä jalkojen ja käsien halvauksia että ns. bulbaarin polion eli tuhoja aivorunkoon. Bulbaarituhot aiheuttivat vaikeuksia nielemiseen, hengittämiseen ja verenpaineen säätelyyn, minkä vuoksi kuolleisuus oli Leonin sairastaneiden kohdalla akuutissa vaiheessa suurin.

Jokainen virustyyppi tuottaa omat vasta-aineensa, joten sairastetun polion tyyppi pyrittiin määrittämään niistä. Sairastuin polioon 1958 ja olen aina ihmetellyt, miksi sairastamani polion virustyyppiä ei saatu selville, vaikka en ollut saanut rokotetta. Luulisi Aurorassa olleen resursseja ja osaamista virustyypin määrittelyyn. Ihmetys muuttui ymmärrykseksi, kun luin Brunon kirjaa. En ollut kuullutkaan ns. neljännestä polioviruksesta.

Vuonna 1948 virus, joka nimettiin paikkakunnan mukaan: Coxsackie B. Vaikka se ei ole poliovirus, se on polion tapaan enterovirus (kulkee suoliston kautta sisään) ja polion tapaan se kykenee halvaannuttamaan jäseniä. Coxsackie A7 tulehduttaa ja tappaa selkäytimestä lihaksiin meneviä hermosoluja ja siksi sitä kutsutaan neljänneksi poliovirukseksi. Ruumiinavauksissa on havaittu, että Coxsackie tekee polion tapaan tuhoja aivorunkoon ja hypothalamukseen asti. Mahtoiko olla huonosti tarttuvaa lajia, vai mikä on syynä siihen, ettei viruksesta ole liiemmin kuultu. Toisaalta on vaikeaa etsiä jotain, minkä olemassaolosta ei tiedä.

Yli 50 viruskantaa

Eri riitä, että poliolla on kolme perustyyppiä. Asian tekee mutkikkaammaksi se, että kolmella virustyypillä on yhteensä ainakin 50 erilaista kantaa tai “rotua”. Jos verrataan virusta koiriin, mäyräkoira on ominaisuuksiltaan aivan erilainen kuin labradorinnoutaja. Kuten eri koirarodut, myös eri viruskannat ovat eri tavoin ärhäköitä puremaan eli virulentteja.
Eri vuosina eri kannat olivat liikkeellä ja kannoista oli saattanut tulla erilaisia muunnoksia, joten on todella vaikea tietää, mikä mutantti meistä itse kuhunkin iski. Eri kannat voivat selittää erilaiset oireet. Miksi toisella on kipuja ja toisella ei. Miksi toisella on kiukkupussi tallella ja toiselta se poistettu.

Jotkut polioviruskannat eivät aiheuta juuri mitään tuhoja, toiset taas hyvinkin laajoja. Itse asiassa Sabinin elävä (sokeripala)rokote perustuu juuri näihin vähän tuhoa aiheuttaviin viruksiin. Albert Sabin “valitsi” polioviruksista vähiten ärhäkän kannan, tippojen nauttijalle syntyy vasta-aineita ja immuniteetti.

Onkohan tämä syynä sitten siihen, että vain joka miljoonas Sabin-rokotetta saanut saa halvausoireita. Mutta toisaalta, jos joku on herkkä halvautumaan, hän olisi voinut halvautua vielä pahemmin, jos hän olisi joutunut jonkun ärhäkän viruskannan puremaksi. Voi olla parempi että sinua puree perhoskoira kuin vaikkapa susikoira.

Mielenkiintoista polioviruksessa oli se, että mitä enemmän se tarttui ihmisestä toiseen sen virulentimmaksi eli ärhäkämmäksi se muuttui. Niinpä useampi polioon sairastunut kuoli 1950-luvulla kuin vielä 1920-luvulla.
Samaa pelätään meksikolaisen sikainfluenssan suhteen. Jos kohta, meksikolainen näyttää laantuvan, mitä enemmän se tarttuu. Mutta kuten kuuluisa virustutkija taannoin totesi, mikä tahansa virus voi levitessään muuntautua, ja sen virulenssi saattaa kasvaa. Viruksista tiedetään varmasti vain se, että niistä ei voi koskaan tietää varmasti.

Kolmenlaiset aivot

Keskiverto kadunmies olettaa, että ontuvalla tai peräti pyörätuolia käyttävällä ihmisellä on myös päässä vikaa. Koska polio on ytimeltään hermoihin liittyvä pulma, eräskin terveyskeskuslääkäri määräsi polioselviytyjän neurologin tarkastukseen ennen ajokortin uusimista. Ikään kuin polion sairastaneella olisi Alzheimerin tai Parkinsonin tauti.
Vääriin luuloihin törmättyämme olemme oppineet selittämään ja todistamaan jokaiselle, että polio ei vaikuta kauluksen yläpuoleisiin osiin eli aivoissamme ei ole mitään vikaa. Mutta onko asia todella näin? Ja jos poliovirus tuhoaa aivoja, mitä osaa se kurmottaa?

Jos ajatellaan aivojen kehitystä evoluution kannalta, meillä ihmisillä on kolmet aivot, joilla jokaisella on omat tehtävänsä. Alkukantaisinta aivojen osaa kutsutaan matelija-aivoiksi. Käärmeen pääkoppa ei ole kovin suuri, mutta sielläkin on pitkälti samanlainen aivorunko kuin ihmisellä. Itse käytän matelija-aivoista nimitystä liskoaivot, koska sisiliskot ovat sympaattisempia kuin käärmeet.

Nisäkäsaivot ovat kasvaneet ikään kuin liskoaivojen päälle tai ympärille. Kutsuin niitä aikaisemmin apina-aivoiksi, mutta nykyään kutsun niitä kaniaivoiksi. Kaniaivojen yksi tärkeimpiä osia on hippokampus eli aivoturso ja amygdala eli mantelitumake. Ne liittyvät läheisesti muistiin ja erityisesti traumoihin. Jos ihminen kokee pahoja traumoja, aivoturso kutistuu ja muistamiskyky heikkenee. Polion sairastaneilla voi olla takanaan rankkoja sairaala- tai syrjintäkokemuksia, jotka voivat aiheuttaa trauman ja sitä kautta esimerkiksi muistiongelmia, mutta nämä pulmat eivät johdu poliosta vaan ovat sen huonon hoidon johdannaisia.

Kaniaivojen päällä ja ympärillä on ihmisellä laaja aivokuori. Niitä voisi nimittää vaikkapa älyaivoiksi, sillä sekä liskot että kanit toimivat hyvin pitkälle vaistojensa varassa eivätkä ne osaa puhua, lukea, laskea ja kirjoittaa. Älyaivojen tärkeä taito on kyky suunnitella asioita eteenpäin.

Mikään poliovirus ei ole tippaakaan kiinnostunut kani- eikä älyaivoista. Lancing ja Leon olivat kuitenkin persoja liskoaivojen solukolle. Poliovirus oli ahne ja ilkeä, mutta ei se ole ihan kaikkeen syyllinen, vaikka siltä joskus voi näyttää. Esimerkiksi aivoverisuonen tukos vasemmassa aivopuoliskossa voi aiheuttaa oikean jalan halvautumisen, mikä voi elämyksenä muistuttaa ”polion uusimista”. Sitä se ei kuitenkaan ole.

”Aivosumun” salaisuus

Moni polioselviytyjä valittaa, että fyysisen rasituksen jälkeen iskee vahva aivosumu. On kuin aivojen hehkulamppu (englanniksi bulb) himmenisi. Onko kyse aivorungon bulbaarisesta vammasta? Brunon kanta on se, että jos ongelma on bulbaarinen, se vallitsevasti läsnä. Jos sumu on ajoittainen ja liittyy fyysiseen rasitukseen, kyseessä on PPS.
Oma teoriani aivosumusta on, että varsinkin Brunhilden sairastaneilla aivosumu johtuu asetylkoliinin puutteesta. Asetylkoliini on se aine, joka kuljettaa liikekäskyn hermosolusta lihassoluun. Lihasrasituksen aikana asetylkoliini loppuu melko nopeasti, koska yksi hermosolu lähettää käskyjä noin 10-kertaiselle määrälle lihassoluja, jos verrataan terveisiin ihmisiin.

Kuinka ollakaan, asetylkoliini on myös eräs monista aineista, jotka kertovat aivolle pirteydestä. Niinpä kun asetylkoliini loppuu, aivot tulkitsevat sen väsymykseksi. Huomasin tämän vaikutuksen muutama päivä sitten. Tein parin tunnin kipakasti puutarhatöitä. Sisälle tultuani päässäni oli sankka aivosumu. Oli todella vaikeaa keskittyä ja ajatus ei tuntunut kulkevan millään. Yleensä pystyn aivosumun aikana katsomaan televisiota, mutta nyt nukahdin siihen paikkaan ja nukuin 12 tuntia putkeen. Herättyäni aivot olivat taas terävän kirkkaat.

Valvominen vaikuttaa kenen tahansa ajattelukykyyn. Vuorokauden valvominen vastaa terveellä nuorella miehellä promillen humalatilaa. Fyysisestä rasituksesta kumpuava aivosumu on aivan oma väsymyksen muoto. Toisin kuin tavallisilla ihmisillä, liikunta ei anna pirteyttä ja energiaa. Meikäläisellä liikunta vie voimat. Energia loppuu kuin seinään. Jos aivosumu on bulbaarinen eli liskoaivojen aivorunkotuhoista (esimerkiksi Lansing-peräinen) johtuva, väsymys ei mene ohi lepäämällä.

Väsymysoireyhtymä ja polio

Kappaleessa 17 Bruno kertoo polioviruksen sukulaisista. Vuonna 1934 Los Angelesin yleisessä sairaalassa puhkesi epidemia. Aluksi sitä luultiin polioksi, mutta myöhemmin sen aiheuttaneen viruksen nimeksi vakiintui Myalgic encephalomyelitis eli lyhyesti MC. Vuonna 1948 esiintyi Lansingin kaltainen epidemia Islannissa. Se ei juurikaan aiheuttanut halvauksia. Myöhemmin esiintyi epidemia Englannissa jne. jne.

Los Angelesin epidemiassa sairastui paljon hoitohenkilökuntaa. Heillä oli polion tapaan alussa niskajäykkyyttä, päänsärkyä, lievää kuumetta ja heikkoutta. Potilaat olivat ärtyisiä ja tavattoman väsyneitä. He eivät kyenneet keskittymään useita kuukausia halvauksen jälkeen. Mutta jäsenet eivät halvautuneet kuten poliossa. He halusivat vain nukkua ja nukkua, vaikka olivat olleet ennen sairastumista hyvinkin aktiivisia ihmisiä.

ME jäi unohduksiin, kunnes se ”löydettiin” uudelleen 1980. Sitä alettiin kutsua krooniseksi väsymysoireyhtymäksi eli ”juppiflunssaksi”. Se aiheutti (työ)uupumusta ja masennusta. Alettiin ymmärtää, että kyseessä saattoi olla fyysinen eikä tunne-elämän häiriö. Ongelmana uskotaan olevan, että vireystasoa säätelevä aivorunko ja basaaligangliot ”väsyvät” päivän mittaan, jolloin nukuttaa aivan mahdottomasti. Edes aamulla olo ei ole pirteä, koska aivoja aktivoivat aivorungon solukot eivät toimi.

Sekä polion sairastaneilla ”aivoväsyneillä” ja väsymysoireyhtymään potevilla on huomattavan usein pohjalla aktiivinen ja täydellisyyteen pyrkivä A-tyypin persoonallisuus. Myös vaikeudet vireystilan säätelyssä, sanojen löytämisessä, nopeassa ajattelussa ja muistissa voivat olla yhteisiä. Kuitenkin näillä ihmisillä on keskimääräistä korkeampi älykkyysosamäärä ja koulutustaso.

Myös aivosähkökäyrät näyttävät väsymysoireyhtymästä kärsivillä ja polioväsyneillä samoilta. Myös potkua ja kiukkua kantavan stressihormonin ACTH:n on molemmilla ryhmillä normaalia alempi, samoin kuin dopamiinin tuotanto. Tätä kautta myös kasvuhormonin määrä on alhaisempi. Aamuväsymystä selittävää uniapneaa esiintyy molemmilla.
Kun kroonista väsymysoireyhtymästä kärsiville on kuoleman jälkeen tehty ruumiinavaus, tuhot aivorungossa ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin polioviruksen aiheuttamat tuhot. Niinpä on päätelty, että kroonisen väsymysoireyhtymän takana on jokin lievä poliovirus. ME-tyyppisistä viruksista on useita versioita. On eurooppalaista, honkongilaista, japanilaista ja ties mitä. Poliorokotus ei suojaa tältä polion ”serkulta”.

Kun polio saatiin rokotuksilla kuriin, ME-virukset saavat rellestää rauhassa, myös pikkulasten joukossa. Niinpä jos joku lapsi on temperamentiltaan vilkas ja virkeä, viruksen saatuaan hän saattaa muuttua yleisuneliaaksi. Sitä voidaan luulla lapsen perusluonteeksi, vaikka se ei sitä ole. Nykyään kyllä hoidetaan yliaktiivisia, mutta aliaktiiviset eivät ole kiinnostavia. Mahtaisiko asialla olla yhteydessä siihen, että nuoret kokevat kovasti paljon koulu-uupumusta.

Virusvyyhti

Koska kroonista väsymystä ja uupumusta aiheuttavia viruksia tuntuu olevan pilvin pimein, on silti arvioitu, että kukaties puolella kroonisesta väsymysoireista kärsivistä ja ennen poliorokotusten aloittamista syntyneistä, on pohjalla ”kesäflunssan” jäljiltä diagnosoimaton polio.

Tosin mikään ei estä sitä, kuka tahansa ole voinut sairastaa halvauksellisen polion lisäksi myös halvauksettoman polion. Jos ihmisellä voi olla sellainen perimä, että hän on taipuvainen sairastamaan kaikki noroviruskannat, miksi emme yhtä hyvin voisi olla alttiita saamaan kaikki polioviruksen kaltaiset kannat.

Viruspohjaisten aivorunkotuhojen uskotaan olevan myös fibromyalgian takana. Fibromyalgiaa ja poliota sairastaneita yhdistää se, virus voi tuhota enkephalin-nimistä aivokemikaalia tuottavia soluja. Koska enkephalin on morfiinin kaltainen aine, elimistöllä ei ole sisäistä kivunlievitystä, jolloin kipuherkkyys kasvaa. Myös prolaktiinin eritys on suurempi molemmissa ryhmissä.

Koska monet lääkärit pitävät kroonista väsymysoireyhtymää ja fibromyalgiaa laiskamadon aiheuttamana luulotautina, polion myöhäisoireita valitteleva joutuu helposti lääkäreiden laskuissa samaan porukkaan. Ehkä tämän vuoksi poliopiireissä ei ole paljokaan puhuttu polion aiheuttamista aivorunkotuhoista ja sen seurauksista. Nämä asiat kannattaa kuitenkin kohdata, koska on paljon erilaisia keinoja, jolla oireita voidaan lievittää – tai ainakin estää niiden paheneminen.
Lääkäri huomaa helposti kinttujen pituutta ja paksuutta mittaamalla että vasen on lyhyempi ja ohuempi kuin oikea. Myös lihasvoimaa voidaan arvioida objektiivisesti ja voidaan tehdä hermoratatutkimus. Kohtelu ja näistä asioista puhuttaessa ihan normaalia, mutta jos ja kun ottaa puheeksi polion näkymättömämmän puolen, ainakin ortopedeilta katoaa into siihen paikkaan – ja kukaties myös neurologilta. Oireet ovat liian epäselviä.
Jos jaksoit lukea tämän artikkelin loppuun, sinulla ei voi olla kovin vakavaa tarkkaavaisuushäiriötä! Tai sitten olet supersitkeä sissi.

Tuija Matikka
Richard Bruno: The Polio Paradox. What you need to know. Uncovering the hidden history of polio to understand and treat “post-polio syndrome” and chronic fatigue. (Time Warner 2002)