Koronavirus (COVID-19) ja polion sairastaneet

Koronavirus (COVID-19) puhututtaa, huolestuttaa ja herättää kysymyksiä.
Kuten olemme jo ehtineet nähdä, koronavirustilanne on nopeasti muuttuva ja sen mitä tiedämme
siitä tänään voi muuttua ensi viikolla tai ensi kuussa.


Tässä joitakin asioita, jotka todennäköisesti eivät muutu:

- Polio tai polion myöhäisoireet eivät itsessään aiheuta kohonnutta infektioriskiä.
Siksi polion sairastaneiden riski sairastua koronavirukseen ei ole sen suurempi kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan sairastanut poliota.

- Useimmat Suomessa polion sairastaneet henkilöt ovat jo yli 60 vuotiaita.
Ja niin useimmat polion sairastaneet kuuluvat ikänsä takia ”korkeamman riskin” ryhmään.
Koronavirustartunnan saatuaan useimmilla polion sairastaneilla on ikänsä vuoksi korkeampi riski sairastua vakavasti kuin nuoremmilla henkilöillä.

- Polion sairastaneilla, joilla oli sairastuessaan hengitysvaikeuksia ja/tai minkäänlaisia hengitysongelmia
nykyään kuuluvat riskiryhmään sairastuessaan mihin tahansa hengitystieinfektioon, myös koronavirus kuuluu näihin.

- Ja kuten, riippumatta siitä onko sairastanut polion tai ei, seuraavilla ryhmillä on korkeampi riski saada vakavia oireita,
jos he saavat koronavirus (COVID-19) tartunnan:

- Aikuiset, joilla on jokin seuraavista pitkäaikaissairauksista

- Säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti)

- Säännöllistä lääkitystä vaativa keuhkosairaus (esimerkiksi säännöllistä lääkitystä saava astmapotilas)

- Säännöllistä lääkitystä vaativa diabetes

- Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta

- Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio

- Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (elinsiirto, solunsalpaajat,
TNF-alfasalpaaja, kortikosteroidi >15 mg/vrk yli 2 viikkoa, muu immuunivastetta heikentävä hoito)

- Krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti

- Sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)

- Henkilöt, jotka tupakoivat päivittäin

Milloin on hakeuduttava hoitoon?

Jos oireesi ovat lievät etkä kuulu riskiryhmään, lepää ja sairasta rauhassa kotona, kunnes oireesi ovat loppuneet.
Lieviä oireita ovat nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky tai kuume.
Soita terveyskeskukseen, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta ja yleistilasi heikkenee.

Välitöntä hoitoa vaativat oireet riskiryhmillä

Riskiryhmään kuuluvien tulee ottaa muita herkemmin yhteyttä terveyskeskukseen tai lääkäriin.
Jos kuulut riskiryhmään, soita pikaisesti terveyskeskukseen, jos sinulle nousee äkillinen kuume (38 astetta tai yli) 
ja tautiin liittyy kurkkukipua ja/tai yskää

Apua ja lisätietoja koko ajan muuttuvassa tilanteessa

Uudesta koronaviruksesta on avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta, joka tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta.
Neuvonnan numero on 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15.
Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Mitä muuta voit tehdä?

Voimme jokainen olla mukana virustartuntojen torjunnassa ihan tavanomaisin keinoin: pesemme käsiämme huolellisesti,
niistämme ja aivastelemme niin, ettemme levitä pisaratartuntaa. Lisäksi vältämme suuria väkijoukkoja ja pysyttelemme kotona,
jos meillä itsellämme pieniäkään oireita. Muistetaan metrin turvahyödyke ja sehän meiltä onnistuu ihan luonnostaan.

BO

Lähde: THL ja
www.post-polio.org