Ajankohtaista

Kesäpäiviä ja valtakunnallista avokurssitapahtumaa vietetään
22-24.5.2026 Kankaanpäässä Kunnonlähteellä. 

Kesäpäivät tarjoavat hienon mahdollisuuden tavata tuttuja ja tuntemattomia, antaa ja saada vertaistukea ja vaihtaa oman arjen kuulumisia. Viettää aikaa hyvässä seurassa eli vain viihtyä yhdessä ilman turhaa kiirettä.

Aloitamme perjantaina 22.5.26 klo 15.00 kahvittelun merkeissä (majoittuminen alkaa klo 16.00) ja jatkamme aina sunnuntain 24.5.2026 lounaaseen saakka. 

Ohjelmassa on runsaasti mahdollisuuksia liikkua monin eri tavoin, pieniä kilpailuja unohtamatta. Allasjumppaa, uintia, hohtokeilailua, minigolfia ja liikuntatuokioita niin sisällä kuin ulkona. Jokainen voi osallistua oman toimintakykynsä ja jaksamisensa mukaan. Mukana meitä liikuttamassa on eritysliikunnanohjaaja Päivi Mecklin.

Molempina iltoina olemme varanneet koko ravintolasalin omaan käyttöömme. Perjantai-iltana luvassa pubvisaa ja tanssia karaokemusiikin tahdissa. Isäntänä Heikki Ylönen ja solisteina uudet ja tutut karaokelaulajat. Lauantai-iltana mm. ensi-iltanäytäntö: HeTi-valmis Show Tunteella PRKL.

Tuttuun tapaan mukana muutama yleisavustaja. Henkilökohtaiset avustajat ja läheiset jäsenhinnoilla. Majoitustiloja on rajoitetusti, varaukset ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hinnat:

Kesäpäiväpaketti I:
pe 22.5.-su 24.5.2026

Sisältää majoituksen 2 hh, saunaosaston ja kuntosalin, 2 x buffetaamiaisen (la ja su) ja 2 x buffetlounaan (la ja su), 2 x buffetpäivällisen (pe ja la) ja päivien ohjelman päiväkahveineen.

Jäsenhinta: 110,00 eur
Ei-jäsenet: 260,00 eur

Kesäpäiväpaketti II:
 la 17.5.-su 18.5.2025

Sisältää majoituksen 2 hh, saunaosaston ja kuntosalin, 1 x buffetaamiainen (su) ja 2 x buffetlounaan (la ja su), 1 x buffetpäivällisen (la) sekä päivien ohjelman päiväkahveineen kodalla.

Jäsenhinta: 90,00 eur
Ei-jäsenet: 200,00 eur

Kesäpäiväpaketti III:
la 17.5.2025

Sisältää lauantain buffetlounaan, kahvit, buffetillallisen ja ohjelman.

Jäsenhinta: 60,00 eur Ei-jäsenet 120,00 eur

1-hh lisä 40,00 eur/yö.

Ilmoittautuminen:

Kesäpäiville ilmoittaudutaan 27.4.2026 mennessä puh. 09-6860990 tai 09-68609930.

e-mail: kirsti.paavola(a)polioliitto.com tai birgitta.oksa(a)polioliitto.com. 

Maksut on maksettava tilille DanskeBank FI40 8000 1570 4328 57 (Suomen Polioliitto ry) 10.5.2026 mennessä (Muistathan käyttää henkilökohtaista viitenumeroasi). 

Huom! Muistattehan ilmoittautumisen yhteydessä kertoa mahdollisesta erikoisruokavaliosta, majoitustoiveista jne. 

Yhteiskuljetukset:

Polioinvalidit ry:n paikallisosastot järjestävät yhteiskuljetuksia kesäpäiville. Yhteiskuljetuksista, reiteistä ja lähtöajoista kannattaa kysyä suoraan osastoista. Yhteystiedot saa tarvittaessa Kumpulantien toimistolta tai Polioinvalidit ry:n nettisivuilta osoitteesta www.polioliitto.com.

Joten eiköhän oteta taas pieni yhteinen irtiotto arjesta ja suunnata joukolla Kankaanpäähän. Ja kuten tapana on luvassa asiaa ja taatusti paljon hauskaa vertaisten parissa! 

Yhdessä jaksetaan paremmin!

Suomen Polioliitto ry

Avokurssipäivät eri puolilla Suomea lähestyvät!

Muistattehan ilmoittautua mukaan!

Avokuntoutus ryhmiin haetaan sähköisellä hakulomakkeella tai postitse tulostettavalla hakulomakkeella. Lomakkeet löytyvät Polioliiton nettisivuilta hakulomakkeista. Avokuntoutusryhmään haetaan vain ensimmäisen osallistumiskerran yhteydessä. Kuntoutuspäällikkö Marja Räsänen ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Hakulomakkeiden postitusosoite:

Suomen Polioliitto ry/Marja Räsänen
Kumpulantie 1 A 8 krs
00520 Helsinki

Avokursseille ilmoittautuminen

Jatkossa avokuntoutusryhmän kokoontumiseen ilmoittaudutaan puhelimitse tai sähköpostilla. Viimeiset ilmoittautumispäivät löytyvät avokuntoutuspäivien luettelosta. Ilmoittautumisen yhteydessä kannattaa ilmoittaa erityistarpeensa ja ruokavalionsa.

Ilmoittautumiset puhelimitse puh. 09-6860990. Sähköpostitse: marja.rasanen(a)polioliitto.com

Osallistuminen maksutonta.

Tervetuloa mukaan!

Poliolinja

Neuvomme erityisesti poliovammaisuuteen, vammaispalveluihin, poliovammaisten henkilöiden oikeusturvaan ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen liittyvissä asioissa. Neuvontapalvelumme on tarkoitettu kaikille polion sairastaneille henkilöille, heidän läheisilleen sekä ammattihenkilöstölle.

Vastaamme kysymyksiin sekä puhelimessa että sähköpostissa. Palvelu on maksutonta.
Soittaminen maksaa vain paikallisverkkomaksun (lankaliittymät) tai matkapuhelinmaksun.

Puhelimitse

Neuvomme puhelimitse maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 10-13 numerossa
09-68609940 tai 0400-236 956.

Muina aikoina voit jättää soittopyynnön numeroon 09-6860990.

Lue lisää…